Nuorten Luonto

Julkaistu: 23.5.2017

Teksti ja kuvat: Anna Tuominen

Kesäaurinko hellii luontoharrastajaa. Lämmin ja tyyni sää houkuttelee myös päiväperhoset liikkeelle, joten säätiedotuksen luvatessa korkeapainetta voi alkaa hapuilla haavia käteensä.

Perhosretkeä suunnitellessa kannattaa miettiä jo etukäteen, mitä haluaa nähdä. Eri perhoslajit viihtyvät erilaisissa ympäristöissä, vaikka ensimmäisenä mieleen tulevat kukkaniityt ovatkin melko varma valinta. Retken ajankohdalla on väliä – aikuisina talvehtineita perhosia voi nähdä heti lumien sulettua, mutta joitakin lajeja joutuu odottelemaan pitkälle kesään. Talvehtineet perhoset tuottavat kesän aikana uuden sukupolven, ja siksi alkukesän lajit ilmestyvät uudelleen maisemaan kesän lopulla.

Perhosten havainnointiin ei tarvitse sen kummempaa varustusta. Jos kärsivällisyys ei riitä levottomasti pyrähtelevien perhosten seuraamiseen, niiden pyydystämiseen sopivan haavin askartelu voi olla hyvä idea. Sen lisäksi lajiopas on hyvä ottaa mukaan, jotta määrityksen voi tehdä, kun tuntomerkit ovat vielä tuoreessa muistissa. Iloinen mieli, mukava seura ja mukaan pakatut retkieväät kruunaavat päivän.

Lajisto vaihtelee paikan mukaan

Perhosretken voi aloittaa jo omalta kotiovelta tai läheisestä puistosta. Esimerkiksi kevään ensimmäisiin liihottelijoihin kuuluva nokkosperhonen viihtyy tiheämpäänkin asutuilla alueilla, sillä nimensä mukaisesti nokkonen on sen toukkien ainoaa ravintoa. Myös jalkakäytävien pientareilla kasvavia apiloita ja virnoja kannattaa pitää silmällä perhosten varalta.

Asfaltin jäädessä taakse perhoslajisto monipuolistuu. Kukkaniityt ja laitumet vetävät päiväperhosia puoleensa tehokkaasti, ja mitä enemmän kasvilajeja niityltä löytyy, sitä useammanlaiset perhoset siellä viihtyvät. Monille tutut sitruuna- ja neitoperhonen kuuluvat niittyjen vakiokalustoon, mutta jos on tarkkana, on mahdollista törmätä harvalukuisempiinkin otuksiin. Esimerkiksi keskikesällä lentävä suurikokoinen pihlajaperhonen on melko harvinainen, mutta helposti tunnistettavissa.

Retken edetessä yhä muokkaamattomampiin elinympäristöihin kukkaniittyjen perhoset vähenevät. Metsästä saattaa sen sijaan löytää vaikkapa haapaperhosen, yhden Suomen suurimmista päiväperhosista. Nokkosperhosen tavoin myös haapaperhonen on nimetty toukkien ravintokasvin mukaan. Se talvehtii toukkana, joten sitä etsimään kannattaa suunnata vasta juhannuksen jälkeen. Myös avoimista suomaisemista löytyy paikalle ominaista lajistoa. Muun muassa suokeltaperhonen lentää rämeillä ja sen toukkien tärkein ravintokasvi on soilla viihtyvä juolukka.

Lisähaastetta havainnointiin

Perhosia havainnoidessa tulee helposti kiinnitettyä huomiota vain näyttävimpiin ja suurimpiin yksilöihin. Harrastuksen syventyessä pienempien ja vaikeammin havaittavien lajien tarkkailu tuo haastetta.

Pikkuruisten sinisiipien häikäisevät värit jäävät usein huomaamatta, ja vaatimattomat mittariperhoset saattavat yllättää. Myös yökkösissä riittää ihmeteltävää. Niitä voi houkutella vaikkapa virittämällä valkoisen lakanan puiden väliin ja suuntaamalla siihen voimakkaan taskulampun. Aikuisten perhosten bongailun lisäksi kasveista voi yrittää löytää perhosentoukkia. Varsinkin kiitäjäperhosten pulleat ja värikkäät toukat ovat etsimisen arvoisia.

Jos lajien määritys sujuu, kirjaa havintosi sijainnin ja päivämäärän kera ylös. Kun muistiinpanot alkavat karttua, kesien vertailu keskenään voi paljastaa kantojen vaihteluja. Perhosretkestä voi kuitenkin nauttia myös ilman lajinmääritystä ja keskittyä ihastelemaan hyönteisten väriloistoa ja ailahtelevaa lentoa.

 

Ennen kuin perhoskesä pääsee täyteen vauhtiin, käy äänestämässä satavuotiaalle Suomelle kansallisperhosta 4.6. mennessä! Äänestys ja ehdokkaat löytyvät netistä: kansallisperhonen.fi. Myös listan ulkopuolista omaa ehdokasta saa äänestää.