Nuorten Luonto

Kierrätystä Meksikossa

Julkaistu: 20.10.2023

Kierrätys ei ole vielä kovin yleistä Meksikossa. Guadalajaran kaupungissa sijaitsee kuitenkin harvinaisuus: Casa Cemin kierrätyskeskus.

Meksikossa kierrättäminen ei ole vielä kovin vilkasta.

– Vaikka yrityksiltä, kouluilta, kansalaisjärjestöiltä ja kansalaisilta tulee useita aloitteita kierrätyksestä, työtä on vielä paljon, Casa Cemin tiedottaja ja varainhankkija Ruth Alejandra Román Ríos kertoo.

Casa Cem on kansalaisjärjestö, joka koordinoi kulttuuri- ja ympäristökasvatuskeskusta sekä edistää terveys- ja ympäristöasioita Länsi-Meksikossa. Cem on lyhennys sanoista cultura, educación ja medio ambiente eli kulttuuri, koulutus ja ympäristö. Casa Cemin tavoitteena viedä yhteiskuntaa kohti kestävää kehitystä ja yhteistä hyvää ympäristökasvatuksen avulla.

– Edistämme kierrätykseen liittyvää koulutusta ja tutkimusta Länsi-Meksikossa. Painopisteenä on kokonaisvaltainen jätehuolto, joka liittyy esimerkiksi ympäristökasvatukseen, -kulttuuriin ja -johtamiseen, Ruth Alejandra Román Ríos sanoo.

Casa Cemin toimintaan osallistuu myös nuoria.

– Meillä on tällä hetkellä viisi vapaaehtoista, iältään 19–30-vuotiaita. He opastavat kierrätyskeskukseen tulevia asiakkaita, vievät jätteet säiliöön ja pitävät paikat järjestyksessä.

Kaikki vapaaehtoiset koulutetaan tehtäviinsä erilaisissa terveys- ja ympäristökasvatustyöpajoissa.

Vapaaehtoiseksi ovat tervetulleita kaikki ympäristöasioista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyön ansiosta Casa Cem pysyy toiminnassa.

Paljon muovijätetttä

Casa Cemin kierrätyskeskukseen tuodaan eniten muovia ja pahvia.

– Tällä hetkellä muovi on yksi yleisimmistä jätelajeista Meksikossa. Meksiko tuottaa muovijätettä noin kahdeksan miljoonaa tonnia vuodessa ja kierrättää vain 32 prosenttia. Yrityksistä huolimatta maassamme ei ole vieläkään riittävää infrastruktuuria kierrätykseen.

Vaikkei Meksikon jätehuoltojärjestelmä vielä tue kierrätystä, useat lait velvoittavat jo nyt maan asukkaita ja yrityksiä kierrättämään.

Casa Cem lajittelee muovit luokkiin 1, 2, 4 ja 5. Niitä ovat muun muassa PET-muovista tehdyt vesipullot, HDPE-muoviset shampoo- ja pesuainepullot ja LDPE-muoviset muovipussit. Kierrätettäviä muovituotteita ovat myös muun muassa muoviset säilytysastiat ja muovikorkit.

Muovipakkaukset on tärkeää lajitella oikein, että ne voidaan kierrättää asianmukaisesti. Muovi- ja lasipakkausten tulee myös olla tyhjiä, puhtaita ja kuivia.

Kierrätyskeskus ottaa vastaan myös pahvi- ja paperijätettä, tummaa ja kirkasta lasia, metalleja kuten alumiinia, kotitalouksien käytettyjä kasviöljyjä ja väriaineita.

– Kotitalousöljyjen kierrätys on tärkeää, mitä moni ei tule ajatelleeksi. Vain kymmenen ruokalusikallista käytettyä kasviöljyä voi riittää pilaamaan sata litraa vettä.

Casa Cemin henkilökunta korostaa, ettei kierrätyskeskus ole kaatopaikka, eikä se ota vastaan sekajätteitä.

– Suurin osa meille saapuvasta jätteestä menee suoraan kierrätykseen. Toisinaan teemme myös yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa. Toimitamme esimerkiksi kasviöljyä raaka-aineeksi biodieselin ja saippuan valmistukseen, Ruth Alejandra Román Ríos kertoo.

Teksti: Tuuli Turtola

Kuvat: Casa Cem

Puhdas ympäristö on kaikkien asia

Julkaistu: 20.10.2023

Yli kaksikymmentä vuotta sitten syntyneen Roska päivässä -liikkeen toiminta jatkuu aktiivisena. Haastattelimme liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahosta.

Roskaaminen on yksi konkreettisimmin esillä olevista ympäristöhaitoista. Roskat rumentavat ympäristöä, ovat vaaraksi eläimille ja niistä voi päästä myrkyllisiä aineita luontoon. Useat tahot työskentelevät roskatilanteen hillitsemiseksi, mutta jokainen voi tehdä osuutensa siivoamalla vaikkapa omaa lähiympäristöään.

Tuula-Maria Ahonen, mistä idea Roska päivässä -liikkeen perustamiseen lähti?

Alkuvaihe oli vuonna 1996, kun olimme lasten kanssa Hietsun uimarannalla. Järkytyin uimarannan roskaisuudesta. Siellä missä kasvoin, Ylitornion Nuotiorannan rajavartioston ympäristössä, uimaranta oli aina siisti. Esitin itselleni kysymyksen: mitä voin tehdä, että lasteni tulevaisuus ei ole huonompi kuin omani? Intuitio vastasi neljän vuoden kuluttua. Kun olin keräämässä roskia, mieleeni tuli ajatus, että jos jokainen keräisi roskan päivässä, me eläisimme ihan toisenlaisessa ympäristössä.

Miten liike toimii käytännössä? Mitä kaikkea se pitää sisällään?

Liike toimii siten, että jokainen kerää päivittäin yhden tai useamman roskan. Meillä on valtakunnallinen Facebook-sivu, jossa jaetaan kokemuksia. Olemme tehneet yhteisiä roskakävelyjä, joilla jutellaan ja kerätään roskia.

Ennaltaehkäisemme roskaamista jakamalla ihmisille miniroskiksia, joihin voidaan laittaa esimerkiksi tupakantumppeja, limsatölkin klipsejä, purukumeja tai karkkipapereita. Roskiksen lahjoittaminen tupakoitsijalle on pieni ja nopea positiivinen teko, joka suojelee ympäristöä tumpeilta. Liikkeessämme myös kaunistetaan roskiksia. Siitä on selkeää kokemusta, että kaunistettuja roskiksia käytetään paljon enemmän.

Kuinka voi päästä mukaan Roska päivässä -liikkeeseen?

Se on hyvin helppoa – lähtee vain ulos ja kerää roskan. Itse teen niin, että otan talteen pieniä leipäpusseja ja kerään niillä roskat, joihin en halua koskea paljain käsin. Siisteimpiin roskiin ei tarvitse välttämättä pussia.

Liikkeellä ei ole jäsenrekisteriä, mutta Facebook-ryhmään voi liittyä. Sieltä saa virikettä ja tukea, sekä voi perustaa omia ryhmiä ja järjestää omaa toimintaa.

Millä tavalla liike on laajentunut perustamisesta lähtien?

Se alkoi heti alussa levitä nopeasti. Yhdeksänvuotias tyttäreni sanoi, että tästä liikkeestä pitää tehdä maailmanlaajuinen. Aloin kysellä käännöksiä, ja nykyisin kotisivumme on luettavissa 23 eri kielellä.

Millaisena koet tämänhetkisen roskatilanteen verrattuna liikkeen lähtötilanteeseen?

Täällä Helsingin Laajasalon Kruunuvuoressa ei oikeastaan löydy enää muuta kuin satunnaisia tupakantumppeja. Tietenkin jossain päin on myös sellaisia paikkoja, joissa ihmiset eivät vaikuta roskatilanteeseen muuten kuin heittämällä itse lisää roskia, ja siellä tilanne on sitten huonompi.

Millaisia saavutuksia liikkeen avulla on jo saatu aikaan?

Ainakin yksi konkreettinen saavutus täytyy kertoa: kerran kävellessäni näin, kuinka tupakoitsija heitti tumppinsa maahan. Ensin tunsin vihaa, mutta ylitin itseni ja lahjoitin hänelle miniroskiksen. Hän vastaanotti roskiksen, otti pudottamansa tumpin maasta ja pani sen sinne roskikseen.

Kutsuin myös presidentit Halosen ja Niinistön mukaan liikkeeseen. Molemmat vastaanottivat kutsun ja kutsuivat minut puolisoni kanssa Linnan juhliin arvostuksen osoituksena liikettä kohtaan. Tulen kutsumaan myös tulevat presidenttiehdokkaat mukaan.

Minkä viestin haluaisit välittää nuorille lehden lukijoille?

Ehdottomasti tervetuloa mukaan! Asenteita roskaamiseen liittyen pitää muuttaa. Myös kaveria kannattaa pyytää mukaan keräämään roskia. Muuta maailmaa aloittamalla itsestäsi. Kaikki voivat näyttää mallia, kuinka kunnioitetaan ympäristöä joka päivä. Parhaimmillaan tällä tavalla voi löytää uusia kavereita ja kokea kivoja yhteisiä roskankeräyshetkiä. Myös omiin vanhempiin ja sukulaisiin voi vaikuttaa, vaikka uuden asian omaksuminen voi joillain vaatia kypsymisaikaa. Roskia keräävät opettavat omalla esimerkillään ympäristön kunnioitusta.

Teksti: Venla Österberg

Kuvat: Jari Peltoranta

Luonnonmetsien kartoitusta Saamenmaalla

Julkaistu: 25.5.2023

Vietin kesäkuussa vapaaehtoisena kymmenen päivää Sodankylässä ja Inarissa kiertäen suojelemattomia luonnonmetsiä osana Greenpeacen Saamenmaan kartoitusprojektia.

Yhteensä kartoitukseen osallistui kahdeksan kartoittajaa. Reilun viikon aikana näin tuhatvuotiaita ikimetsiä ja luonnontilaisia soita, peseydyin tunturikoivujen reunustamissa kirkkaissa puroissa ja löysin uhanalaisia lajeja Inarinjärven rantamänniköistä.

Pääsin valitettavasti tutustumaan myös avohakattuun luonnonmetsään, ikimännikön päälle suunniteltuihin mökkitontteihin sekä taimikoiden, yksipuolisten talousmetsien ja metsäautoteiden tiheään verkostoon.

Luontokartoittajan päivä

Tyypillinen kartoituspäivä alkaa telttaleirissä kaurapuuron ja pikakahvin saattelemana. Kartan ja eväiden lisäksi varusteisiin kuuluu GPS-laite, kompassi, muistiinpanovälineet, luuppi sekä toki tärkeimpänä kumisaappaat.

Kun leiri on kasattu, lounas pakattu ja kartat jaettu, lähdetään pareittain matkaan. Joskus reitti kohteelle kulkee mukavasti tietä tai talviuraa pitkin, välillä taas joutuu rämpimään avoimella suolla auringonpaisteessa vaivaiskoivikon ulottuessa vyötäröön asti.

Päivät ovat usein pitkiä, ja jos kohde on erityisen kiinnostava, voi työpäivä venähtää reilusti yli kahdeksan tunnin. Vettä ei onneksi tarvitse kantaa mukana litrakaupalla, koska reitin varrelle sattuu lähes aina lähde tai puhdas virtavesi.

Yöpaikkana toimii useimmiten metsäautotien reuna tai kääntöpaikka, mutta myös Riestovaaran huippu linkkimastoineen tuli reissulla testattua. Pitkän päivän jälkeen uni tulee teltassa lähes heti.

Luonnontilaisuutta arvioimassa

Kartoitettavat kohteet on valikoitu kaukokartoitusaineistojen perusteella. Aineistojen pohjalta voidaan tehdä rajauksia potentiaalisista luonnonmetsistä, mutta varmuuden metsän tilasta saa vasta paikan päällä.

Kohteet pyritään luokittelemaan johonkin kolmesta vaihtoehdosta: luonnontilainen, luonnontilaisen kaltainen tai muu metsä. Linjalaskennalla arvioidaan lahopuun ja kantojen määrää hehtaarilla. Kohteet valokuvataan huolellisesti.

Muistiinpanoihin merkitään myös huomioita esimerkiksi kasvupaikkatyypistä, puuston ikärakenteesta ja puulajeista, palokoroista eli metsäpalojen jäljistä ja erityisen vanhoista puista. Aina rakennepiirteiden tulkitseminen ei ole kovin yksiselitteistä, ja rajanveto eri kategorioiden välillä voi olla melko vaikeaa.

Tärkeässä roolissa ovat myös uhanalaiset, silmälläpidettävät ja luontoarvoja indikoivat lajit. Eniten apuna käytetään sammalia, jäkäliä ja kääpiä, mutta muitakin lajiryhmiä kannattaa pitää silmällä. Pohjoisen ikimetsissä voi törmätä jopa erityisesti suojeltavaan lajiin, kuten lutikkakääpään.

Kartoituksen tulokset raportoidaan ja toimitetaan monille eri tahoille, kuten ELY-keskuksille, Metsähallitukselle, päättäjille, paliskunnille ja ympäristöjärjestöille.

Ikimetsien arvo

Kartoitusreissun kolmantena päivänä Sodankylässä näin ensimmäistä kertaa elämässäni todennäköisesti täysin luonnontilaisen metsän.

Päivän reitti kulki jängällä pienten kangasmetsäsaarekkeiden läpi. Pysähdyimme kartoitusparini kanssa kaatuneelle kelolle istumaan ja syömään eväitä. Ihastelimme metsää ja sen monisatavuotiaita mäntyjä, järeitä lahopuita ja käppyräisiä aavemaisia keloja. Ehdimme evästauon verran hehkuttaa luonnonmetsän kauneutta ja kun jatkoimme matkaa, heti seuraavaksi edessä aukesi nuori tasaikärakenteinen talousmetsä.

Koskematonta metsää on jäljellä metsistämme alle prosentin verran. Näistä ikivanhoista metsistä suurin osa sijaitsee Ylä-Lapissa, missä luonnonmetsiä hakataan edelleen. Kesäkuun alkupuolella selvisi, että Metsä Group oli hakannut talvella jopa 400-vuotiasta metsää Inarissa.

Saamenmaalla vanhat metsät ovat luonnon monimuotoisuuden lisäksi elintärkeitä porojen jäkälälaitumia. Tavallisen talousmetsän hakkuukierto on liian nopea, jotta poroille talvisin tärkeitä luppometsiä ehtisi syntyä. Hakkuut haittaavat myös maajäkälien kasvua ja pirstovat laidunalueita. Siksi laajat yhtenäiset suojelualueet ovat välttämättömiä perinteiselle poronhoidolle.

Suurin osa Pohjois-Suomen luonnonmetsistä on Metsähallituksen eli valtion omistuksessa. EU:n biodiversiteettistrategia edellyttää kaikkien luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelua. Näiden metsien sijaintia on pyritty selvittämään Suomen ympäristökeskuksen Luonnonmetsät-hankkeessa.

Metsähallitus ei kuitenkaan ole suostunut luovuttamaan olennaisia tietoja tutkimuskäyttöön ”liikesalaisuuteen” vedoten. Valtion suojelualueilla muun muassa lajistoinventointeja tehdään ahkerasti, mutta suojelemattomien metsien kartoitus on vielä lähes täysin vapaaehtoistyön varassa.

Mukaan kartoituksiin

Metsäaktiivina joutuu usein kohtaamaan Suomen luonnon heikon tilan, ja uhanalaisuuslukemat osaa jo lähes luetella ulkomuistista. On kuitenkin helpottavaa huomata, että viimeisiä luonnonmetsiä on vielä jäljellä, ja vaikka metsä ei olisikaan täysin koskematon, uhanalaiset lajit saattavat silti selvitä, jos luonnontilaisuuden piirteitä on säilynyt tarpeeksi.

Metsäkartoituksen ehdottomasti paras puoli on se, että sitä ei tarvitse tehdä yksin. Monenlaisesta osaamisesta on hyötyä, ja tiimin jäsenten erilaiset vahvuudet täydentävät toisiaan.

Luonnonmetsien kartoitusta oppii parhaiten tekemällä. Lajiekspertti ei tarvitse olla, vaan yksinkertaisimmillaan kartoitusta voi tehdä huolellisesti valokuvaamalla ja raportoimalla metsästä löytyviä monimuotoisuudelle arvokkaita piirteitä. Olennaista on myös osata argumentoida suojelun puolesta ja sopeuttaa perustelut käsillä olevaan kohteeseen.

Helppo tapa päästä kartoituksessa alkuun on käydä kartoituskurssi, joita järjestää esimerkiksi Luontoliiton metsäryhmä. Mitä enemmän metsiä kartoitetaan, sitä todennäköisemmin monimuotoisuudelle arvokkaat kohteet löydetään ja saadaan suojelun piiriin.

Teksti: Miriam Ronkainen 

Kuva: Olli Manninen

Kirjoittaja on 22-vuotias biologian opiskelija ja ympäristöaktivisti Helsingistä. Instagram: @miikkuro 

Juttua varten on haastateltu projektin koordinaattoria Jarmo Pyykköä.

Kevät perinnemaisemissa

Julkaistu: 25.5.2023

Vuonna 2022 Luontoliiton Kevätseurannan teemana olivat perinnemaisemat. Perinnemaisemissa kunnon kuhina ja kukoistus alkaa melko myöhään keväällä, oikeastaan vasta kesän korvalla, kun maisema jo vihertää ja lämpö sallii lampaiden ja lehmien tulon laitumille tekemään arvokasta maisemanhoitotyötä.

Perinnemaisemia ovat erilaiset perinnebiotoopit kuten hakamaat, metsälaitumet, kedot, niityt ja lehdot. Teemalla haluttiin kiinnittää huomioita näihin uhanalaisiin elinympäristöihin ja juuri niille ominaiseen lajistoon.

Perinnemaisemissa viihtyvistä lajeista valittiin Kevätseurantaan kuusi teemalajia. Kevätseurannan vakiolajeista teemalajin tittelin saivat kottarainen, kimalainen sekä kullero. Uusia teemalajeja taas olivat kuovi ja keto-orvokki sekä laiduntamassa nähdyt lampaat ja lehmät.

Muuttolinnut keväthangilla

Vuoden 2022 Kevätseuranta käynnistyi runsaslumisen talven päätteeksi. Lumipeite olikin tiukassa, sillä se piti koko maata otteessaan aina pitkälle huhtikuuhun saakka. Pohjoisessa Lapissa lunta riitti vielä toukokuun puoliväliin asti.

Kevät eteni kuitenkin lumesta huolimatta, ja ensimmäiset muuttolinnut saapuivat jo totutun aikaisin, helmikuun puolenvälin jälkeen. Ensimmäisenä havaintoja alkoi tulla laulujoutsenista, jotka saapuivat heti vesistöjen alkaessa hiljalleen sulaa. Kun pälvipaikkoja alkoi pilkottaa lumen keskeltä, saapuivat kiurut ja kottaraiset. Maaliskuun puolessa välissä kuului jo peiponkin sirkutusta.

Koska kevät oli kylmä ja yöpakkasia esiintyi koko maassa vielä huhtikuussakin, monet kevään seuraajat olivat muuttolinnuista sekä aikaisin heränneistä lajeista huolissaan. Kysymyksiä muuttolintujen lisäruokinnasta ja auttamisesta tuli Kevätseurantaan aiempaa runsaammin.

Kolea kevät

Kun terminen kevät alkoi huhtikuun alkupuolella, saapui se yhdellä rytinällä lähes koko Suomeen. Käsivarren Lapissa termistä kevättä saatiin totutusti odottaa kuitenkin toukokuun alkupuolelle asti.

Vaikka terminen kevät alkoikin, pysyi sää kuitenkin yhä verrattain viileänä. Huhtikuisia t-paitakelejä ei koettu viime keväänä lainkaan, vaan yli 20 asteen lämpötiloja mitattiin vasta toukokuun puolenvälin jälkeen.

Pajut aloittivat kukintansa pääsiäisen jälkeen ja niiden myötä runsastuivat myös kimalaiset. Valkovuokot eivät ehtineet juhlistamaan äitienpäivää, vaan niiden kukinta runsastui vasta reippaasti toukokuun puolenvälin jälkeen.

Toukokuun loppu antoi kuitenkin maistiaisen saapuvasta kesästä, kun helleraja rikkoutui ensimmäistä kertaa. Vihdoin lämpimät ja aurinkoiset päivät siivittivät luonnon kukoistukseensa – koivut puhkesivat lehteen, tuomet kylpivät kukkamerissä ja mustikan kukat koristivat metsiä kesäkuun alussa jo Lappia myöten.

Vähemmän havaintoja

Kevätseurantaan osallistui jälleen yli tuhat innokasta kevään tarkkailijaa. Havaintoja koko keväältä kertyi yli 8000. Havainnot jäivät kuitenkin hieman alle vuosittaisen keskiarvon, joka on noin 10 000 havaintoa.

Vähempää havaintomäärää saattaa selittää se, että seurattavaa oli alkukeväästä verrattain vähän, kun useat lajit ilmestyivät hieman totutusta aikataulusta myöhässä kolean sään vuoksi. Kielot eivät ehtineet edes aloittaa kukintaansa Keski-Suomen yläpuolella ennen Kevätseurannan päättymistä kesäkuun alussa.

Koska teemalajit olivat tänä vuonna osittain myöhäiskevään lajeja, eniten havaintoja niistä keräsivät kimalainen (292 havaintoa) sekä kottarainen (136 havaintoa), joita pystyi havainnoimaan jo heti alkukeväästä. Perää teemalajihavainnoissa pitivät myöhäiset kukkijat kullero (20 havaintoa), sekä keto-orvokki (50 havaintoa). Yllättävän vähän havaintoja (61) tuli myös lehmistä ja lampaista, jotka viileistä säistä johtuen toki pääsivätkin vasta kovin myöhään ulos laitumille.

Kaikista seurattavista lajeista eniten havaintoja keräsi ikisuosikki laulujoutsen (501 havaintoa), Suomen yleisin lintulaji peippo (446 havaintoa) sekä nokkosperhonen (418 havaintoa). Kaikkein vähiten havaintoja seurantaan tuli hankalasti havaittavista lepakoista (22 havaintoa) sekä kulleron lisäksi kukintansa myöhään aloittaneesta oravanmarjasta (40 havaintoa).

Luontoliitto kiittää kaikkia Kevätseurantaan osallistuneita! Tutustu vuoden 2023 kampanjaan ja ilmoita havaintosi: kevatseuranta.fi

Teksti: Saara Heikkinen

Kuva: Riina Pippuri

Kirjoittaja toimi Luontoliiton Kevätseurannan koordinaattorina vuonna 2022.

Huonekasveista hyvää oloa

Julkaistu: 25.5.2023

Kasveille sävellettyä musiikkia, kauniita ruukkuja, köynnösten valloittamia huoneita – sosiaalinen media pursuaa kasveja. Instagramissa aihetunnisteella #plantsofinstagram on 15 miljoonaa postausta ja #plantmom-tunnisteella kolmisen miljoonaa.

Moderneissa esteettisissä suuntauksissa kasvit kietoutuvat muodin ja sisustuksen ympärille. Vaikka yhteiskunta kaupungistuu ja teknologisoituu, jokin vetää ihmisiä kohti kasvien maailmaa. Mikä kasveissa viehättää?

Varjoviikunasta rahapuuksi

Suhtautuminen kasveihin on vaihdellut aikojen saatossa. 1700–1800-luvun Euroopassa huonekasveja jopa pelättiin. Aikalaislehdissä varoiteltiin asettamasta kasveja makuuhuoneeseen, sillä luultiin, että niistä vapautuisi pimeässä haitallisia aineita.

Jo 1800-luvun lopulla huonekasvien uskottiin parantavan ilmanlaatua. Suurten  kaupunkien hiilipäästöt saastuttivat ilmaa. Ratkaisuksi tarjottiin kasveja, joita kutsuttiin jopa ilmakehän lääkäreiksi. Todellisuudessa huonekasvien vaikutus huoneilmaan on verrattain pieni.

Myös Huonekasviseura ry:n jäsen Emilia Schulman on törmännyt kasveihin liittyviin uskomuksiin.

– Ensimmäiset huonekasvini hankin vuonna 2009. Olen lapsuudesta asti kärsinyt unettomuudesta. Kasvirohtoihin tutustuessani törmäsin kasviin nimeltä rohtopassio eli Passiflora incarnata. Pitihän sellainen sitten hankkia. Unettomuuteen siitä ei ollut apua, mutta (rohtopassioista) muodostui intohimo.

Aaloe, ainoa ystäväni

Kaikilla kasveilla ei ole lääketieteellisiä vaikutuksia, mutta niiden vaikutus mielenterveyteen on mielenkiintoinen tutkimusaihe.

Vuonna 2021 Environmental Research-lehdessä julkaistussa kyselyssä haastateltiin 328 bulgarialaista nuorta aikuista koronapandemian aikana. Mitä enemmän henkilön ympärillä oli kasveja, sitä lievempiä ahdistus- ja masennusoireet olivat.

Toinen tutkimus tehtiin kyselynä Portlandin yliopistossa vuosina 20202– 021. Koohderyhmänä olivat asuntoloissa asuvat ahdistuneet tai masentuneet opiskelijat. Tutkimuksessa havaittiin, että huonekasvit piristivät ja auttoivat muodostamaan positiivisia rutiineja.

–  Kasvien hoitaminen voi olla antoisa harrastus ja kehittymisen näkeminen palkitsevaa. Toisaalta suuresta kasvikokoelmasta voi tulla myös kohtuuttomia paineita. Taloudelliset erot asettavat ihmisiä erilaiseen asemaan ja ehkä voi olla paineita siitä, että ”pitäisi” olla tietynlaisia kasveja, Schulman pohtii.

Schulmanilla on omakohtaista kokemusta mielenterveysongelmista.

– Olen kasviharrastukseni aikana sairastanut kaksi hieman vakavempaa masennuskautta. Minulta on kuollut kymmeniä kasveja. Sen lisäksi, että olen hädin tuskin jaksanut huolehtia välttämättömistä asioista, olen saanut syyn soimata itseäni siitä, että harvinaiset ja rakkaat kasvini kuolevat. Olen pyrkinyt opettelemaan armollisuutta. Oma hyvinvointini menee aina kasvien edelle.

– Masennuksen suosta nousemisen ensimmäisiä merkkejä on ollut se, että kiinnostukseni kasveihin on herännyt uudelleen. Moni kasveista on huomaamatta kasvanut ja voinut paremmin kuin olen odottanut.

Ongelmallinen onnenkäpy

Vaikka huonekasviharrastus on pääosin hyvän mielen hommaa, siihen liittyy myös negatiivisia ilmiöitä. Emilia Schulman nostaa ensimmäiseksi esiin turpeen käytön kasvualustassa.

– Turve on yleisin kasvualustamateriaali kasvihuoneilla. Useimmat pussimullatkin ovat todellisuudessa turpeen ja hiekan seosta. Turve ei uusiudu niin nopeasti, että sitä voisi kerätä riittävästi soilta. 

Turpeen vaihtoehtoja ovat savirouhe, Leca-sora, perliitti, kaarna sekä erilaiset seokset. Kookoskuitu on yleistynyt turpeen korvaajana, mutta palmuplantaasit ovat vähintään yhtä ongelmallisia kuin soiden liika kaivelu.

Toisena ongelmana Schulman pitää kasvien ryöstökeruuta. Kasvien runsas luvaton kerääminen vaarantaa kantoja luonnossa.

– Stephania erecta -kasvi nousi pari vuotta sitten todelliseksi hitiksi kasviharrastajien keskuudessa. Kasvista maksettiin kymmenistä euroista yli sataan euroon kappaleelta. Kävi ilmi, että kasvit oli mitä todennäköisimmin kaikki kerätty luonnosta. Ne päätyivät kertakäyttökasveiksi ja roskiin.

Löydän asiaa tutkiessani Plant Circle -lehden artikkelin, jossa on haastateltu hollantilaista kasvihuoneenpitäjä Rogier van Vugtia. Van Vugt on tutkinut Stephania-kasvien ryöstöviljelyä Thaimaassa. Instagram-viesteissä hän kertoo, että ryöstöviljelyä on vaikea jäljittää, mutta erectan lajisukulainen kaweesakii on vielä uhanalaisempi.

Viirivehkoja vastuullisesti

Jos huonekasviharrastuksen haluaisi aloittaa eettisin ja ympäristöystävällisin keinoin, miten tulisi toimia? Emilia Schulmanilla on muutamia vinkkejä.

– Kannattaa aloittaa siitä, että tuntee kotinsa ja sen kasvuolosuhteet. Paljonko valoa ja tilaa on tarjolla? Minkä kokoiseksi kasvi kasvaa? On tutustuttava yleisimpiin kasvituholaisiin ja niiden torjuntaan. Näin tulee välttäneeksi monta turhaa kasvikuolemaa.

Toiselta kasviharrastajalta saatu pistokas on ympäristön kannalta parempi kuin isoista kaupoista ostettu massatuotettu yksilö. Jos kasveja ostaa marketeista, kannattaa suosia kotimaista kasvituotantoa  ja panostaa siihen, että pakkaa kasvin lämpimästi.

–  Ekologisin huonekasvi on se, joka pysyy hengissä.

Teksti: Anni Kanniainen

Kuvitus: Viima Iivonen

Ota kodinsiivous haltuun!

Julkaistu: 25.5.2023

Siivouksessa pääsee helpoimmalla, kun päättää tavaroille paikkansa ja pitää kodin jatkuvasti siistinä. Tahrojen poisto onnistuu myös ilman voimakkaita, ympäristöä kuormittavia kemikaaleja.

– Ympäristöystävällisyys ja helppous liittyvät yhteen. Kun pitää kodin paikat jatkuvasti kunnossa, ei tarvita suursiivouksia eikä ympäristöä kuormittavia vahvoja aineita, neuvoo Marttaliiton kotitalousasiantuntija Niina Silander.

Siivota kuitenkin täytyy terveyden, hyvinvoinnin ja viihtyvyyden vuoksi. Pölyjen pyyhkiminen, imurointi ja ilmastoinnista huolehtiminen auttavat pitämään kodin hengitysilman hyvänä, ja pintojen puhtaanapito esimerkiksi keittiössä pitää terveydelle haitalliset bakteerit poissa. Tavaroiden järjestys helpottaa arkea ja selkeyttää mieltä.

Lähtökohtana hyvä perusjärjestys

Siivouksessa pääsee helpoimmalla, kun puhdistaa tahrat tuoreeltaan ja ylläpitää kodissa hyvää perusjärjestystä niin, että kaikille tavaroille on oma paikkansa. Silloin kodin siistinä pitämiseen riittää 15 minuuttia päivässä.

– Siinä ajassa ehtii siistiä keittiön tasot, laittaa tavarat paikalleen ja tehdä yhden siivousasian esimerkiksi hoitaa tiskit tai imuroida, riippuen tietysti kuinka iso koti on, Silander pohtii.

Näin ei tarvita erillisiä viikkosiivouksia tai suuria kevät- tai joulusiivouksia.

Pölyjen poistamiseen pinnoilta riittää usein kuivalla mikrokuituliinalla pyyhkiminen. Tahrojen poistamiseen tarvitaan kostutettua liinaa ja pesuainetta. Tahrojen poistaminen aloitetaan aina miedoimmilla aineilla, joista siirrytäään vahvempiin, jos tarvitaan.

Käsitiskiaine sopii yleispuhdistusaineeksi lähes kaikkeen. Siitä tehdään samanlainen liuos kuin käsitiskiä varten – muutama tippa ainetta isoon astiaan vettä – ja pinnat pyyhitään siihen kostutetulla liinalla. Mieto käsitiskiainelious on pH-neutraalia, eikä sitä tarvitse erikseen huuhdella pinnoilta pois, jos se ei jätä pintoja liukkaiksi tai tahmaisiksi.

Silander neuvoo käyttämään eri liinoja keittiössä, vessassa ja muissa kodin tiloissa. Liinat on helppoa erottaa toisistaan, kun ne ovat erivärisiä.

– WC-istuimen puhdistamisessa on tärkeintä, että liinaa käytetään vain tähän tarkoitukseen, jotta bakteerit ja lika eivät leviä muille pinnoille. Pöntönpuhdistusliinat kannattaa säilyttää selvästi erillään muista liinoista ja värikoodata.

Rasvalle emästä, kalkille hapanta

Jotkut tahrat tarvitsevat erityistä käsittelyä. Tällaisia ovat esimerkiksi rasva- ja kalkkitahrat. Niiden poistamiseksi täytyy tuntea hiukan siivouksen kemiaa. Rasvatahrat poistetaan emäksisillä aineilla, kalkkikertymät taas happamilla.

Rasvatahroja syntyy etenkin keittiössä. Vaikka monet rasvatahrat lähtevät käsitiskiaineella, joihinkin voidaan tarvita järeämpiä aineita. Ympäristöystävällisiä rasvatahrojen poistoon sopivia emäksisiä aineita ovat esimerkiksi mäntysuopa ja sooda. Mäntysuopa on saippualiuosta, jossa on vettä, lipeää ja mäntyöljyä, ja se sopii esimerkiksi uunin puhdistukseen.

Ruokasoodalla taas voi puhdistaa pinttyneitä tahroja esimerkiksi astioista. Sooda on vahvasti emäksistä, joten siitä tehtyä vesiliuosta voi käyttää rasvaisten pintojen, kuten pinttyneen keraamisen lieden, puhdistukseen. Soodaa voi myös ripotella suoraan esimerkiksi pinttyneeseen kahvi- tai teekuppiin ja hangata kevyesti liinalla.

Happamista aineista ympäristöystävällisimpiä ovat sitruuna ja etikka, joita voi käyttää kalkkitahrojen poistoon sellaisenaan tai veteen laimennettuna. Kalkkisaostumia syntyy pinnoille kaikkialla, missä käytetään vettä.

Ensin pinta pyyhitään happamaan liuokseen kastetulla liinalla ja sitten huuhdellaan pelkkään veteen kastetulla liinalla. Etikalla tai sitruunalla voi näin puhdistaa myös ikkunoita ja muita lasipintoja.

Aina ei tarvitse tehdä liuoksia. Huudella silti täytyy.

– Kalkkeumia voi puhdistaa kylpyhuoneen laatoista esimerkiksi leikkaamalla sitruunan puoliksi ja hankaamalla sillä, Silander vinkkaa.

Vessanpönttö ja viemärien tukkeumat

Wc-pöntön puhdistukseen ja viemärien avaamiseen käytetään usein turhan vahvoja kemikaaleja.

– Viemärin avaamista kannattaa ensin kokeilla soodalla ja etikalla ennen kuin lähtee ostamaan vahvempia putkenavaaja-aineita, Silander neuvoo.

Soodalla ja etikalla viemäri avataan kaatamalla sinne ensin desilitra soodaa, sitten kaksi desiä etikkaa. Kun kuplinta muutaman minuutin päästä lakkaa, lasketaan hanasta kuumaa vettä päälle.

Pinttyneen lian puhdistamiseksi vessanpöntöstä voi tehdä niin sanotun wc-pommin: sitruunahaposta ja ruokasoodasta muotoillun kapselin, jonka voi pudottaa pönttöön ennen puhdistamista.

– Marttojen ohjeesta syntyy kerralla 16 kappaletta wc-pommeja, eli ei se ole niin iso vaiva kun kerran tekee. Toki voi myös vain annostella pönttöön 1 rkl soodaa ja 1/2 rkl sitruunahappoa ja antaa vaikuttaa viisi minuuttia ennen pesua.

Lisää siivousneuvoja Marttojen nettisivuilla: martat.fi

Teksti: Miia Vistilä

Kuvitus: Maria Leskinen