Sähköpyörällä lähiluontoon

Julkaistu: 18.10.2022

Elina Sievänen polkee päivittäin töihin Helsingistä Espooseen ja seikkailee vapaa-ajallaan pääkaupunkiseudun lähiluonnossa. Sähköpyörä on tuonut varmuutta arkiliikuntaan.

– Sähköpyörä on kuin olisi toinen pyöräilijä takana polkemassa ja avustamassa. Sillä tulee pyöräiltyä enemmän kuin tavallisella pyörällä. Voi lähteä pidemmälle seikkailemaan eikä tarvitse pelätä, että kunto loppuu kesken, kertoo 27-vuotias Elina Sievänen, joka on omistanut sähköpyörän vähän yli vuoden.

Sähköpyörä on pidentänyt Sieväsen pyöräilykautta ja pyörämatkojen pituutta. Päivittäinen 11 kilometrin työmatka sujuu pyörällä “muutaman minuutin julkista liikennettä nopeammin”.

– Aamulla töihin mennessä käytän yleensä enemmän avustusta, kotiintulomatkalla haastan itseäni ja ajan omalla voimalla. Välillä saatan seurata uteliaisuuttani ja käydä tutkimassa lähiympäristöä.

Sieväsen pyörä on taittuvaa mallia, joka sopii tarvittaessa myös lähiliikenteen bussiin, johon muita aikuisten pyöriä ei oteta. Metrossa ja lähijunissa pyörille on omat kuljetusalueensa, ja pyörän saa tuoda kyytiin ilman erillistä maksua.

Oman pyöränsä lisäksi Sievänen käyttää kadulta vuokrattavia kaupunkipyöriä esimerkiksi yksisuuntaisiin matkoihin, kun tietää, että palaa takaisin muulla kyydillä.

Vaikka Helsingissä on jo sähköisiäkin kaupunkipyöriä, Sievänen on käyttänyt vain tavallisia “Alepa-fillareita”, kuten pyöriä mainostajansa mukaan puhekielessä kutsutaan.

Vauhti vahvistaa vastuullisuutta

Sähköpyörällä Sievänen polkee noin 20 kilometrin tuntivauhtia, Alepa-fillarilla noin 14 kilometriä tunnissa. Jos sähköpyörällä pääsee yli 25 kilometrin tuntivauhtia, se lasketaan mopoksi ja ajaminen vaatii mopokortin.

– Kovempi vauhti kannustaa vastuullisempaan ja ennakoivampaan ajotapaan. Kaupunkiajossa tapahtuu paljon toistuvia pysähdyksiä, jotka voivat turhauttaa tavallisella pyörällä, kun keskinopeuden ylläpito vaatii enemmän vaivaa ja maastolla on suurempi merkitys. Sähköpyörällä on helppo päästä takaisin vauhtiin kaikista tilanteista, jolloin kiireen tuntu vähenee, Sievänen on huomannut omalla kohdallaan.

– Yritän aina ottaa huomioon, että mitä jos jotain yllättävää tapahtuu, esimerkiksi edessä kulkija kääntyy pyörän eteen. Kelloa soitan, jos tarvitsen tilaa edellä kulkevilta, mutta en yleiseksi ilmoitukseksi tulostani, jos on hyvin tilaa.

Sieväsellä on pyörässään kaksi soittokelloa, toinen lempeämmällä ja toinen terävämmällä äänellä.

Kaupungissa pyörätiet on yleensä erotettu jalkakäytävistä ja pyöräilijöitä ohjataan esimerkiksi omilla liikennevaloillaan. Jos pyörätietä ei ole, yli 12-vuotiaan pyöräilijän kuuluu ajaa kadulla. Jalkakäytävällä ei saa ajaa. Yleisiä kevyen liikenteen väyliä löytyy pääkaupunkiseudulla lähiöistä ja laitakaupungilta, ja niilläkin on usein omat kaistat pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Joskus pyörätie menee vain yhteen suuntaan ja oikeaan suuntaan päästäkseen pitää kulkea usein liikennevalojen ohjaamana monikaistaisen kadun yli.

– Todella harvoin olen joutunut ajamaan kadulla, yleensä kaikkialle pääsee pyörätietä pitkin ainakin lähes perille asti, ja katu, jolla pitää ajaa, on hiljainen katu lähiössä, Sievänen kertoo.

Kevyt liikenne sähköistyy

Helsingissä pyöräteillä on välillä ruuhkaa. Pyöräteitä käyttävät myös sähköpotkulaudoilla eli -skuuteilla ajavat, ja heitä koskevat samat säännöt kuin polkupyöräilijöitäkin. Sähköskuuttien määrä on kasvanut nopeasti, niitä Helsingissä vuokraavien yritysten määrä kaksinkertaistui viime vuodesta.

– Mielestäni pyöräkaista tai kevyen liikenteen väylä on skuuteille juuri oikea paikka, kunhan pysytään oikealla kaistalla ja vältetään pyöräkaistalle parkkeerausta. Monihan myös ostaa itselleen skuutin ja tällöin näkee myös useammin kypärää ja ajohanskoja.

Sievänen muistuttaa, etteivät ensimmäiset kaupunkipyörätkään olleet yhtä toimiva kokonaisuus kuin ne nyt ovat.

– Odotan että skuuttien uutuuden viehätys hieman hiipuu ja niistä tulee normaali osa julkista liikennettä.

Sievänen pitää kevyen liikenteen lisääntymistä hyvänä asiana.

– Mitä enemmän kevyttä liikennettä, sitä enemmän kaupunki ja yritykset tukevat tai muuten palvelevat tienkäyttäjiä, joten myös pyöräilijä hyötyy lisäliikenteestä. Hyvä että esimerkiksi Eduskuntatalon vierestä kulkevalla Baanalla on laskuri, jolloin liikenteen kasvusta jää selvää dataa. Syntyy painetta ottaa kevyttä liikennettä paremmin huomioon ja suunnitella lisää hyvin toimivia reittejä.

Sievänen on osallistunut myös kevyen liikenteen asemaa parantaviin mielenilmauksiin.

– Pyöräparaati-tempauksessa poljimme lenkin keskustan lähellä katuja pitkin. Poliisi turvasi paraatin kulkua ja samalla soitettiin musiikkia.

Sievänen inhoaa vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja muiden tienkäyttäjien välillä.

– Moni pyöräilijä kulkee välillä myös autolla ja vielä useampi jalkaisin! Lisääntynyt pyöräily on kaikkien etu. Pyörille sopiva arkkitehtuuri palvelee myös pyörätuolin, lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa liikkuvia. Ja mitä enemmän ihmiset liikkuvat pyörällä, sitä enemmän autoilijoille jää myös tilaa omille väylilleen.

Talvipyöräilyn niksit

Pääkaupunkiseudulla talvet ovat leutoja. Sievänen pyöräilee lähes ympäri vuoden. Teillä on usein loskaa. Talvella hänellä on nastarenkaat. Myös lakisääteiset lamput, valkoinen edessä ja punainen takana, kuuluvat tietysti varusteisiin. Matka- ja nopeusmittarikin kuuluu valmiiksi sähköpyörään.

Lisävarusteina Sieväsellä on peili vasemmalla puolella ja laukut tarakan molemmin puolin.

– Otan toisen pyörälaukun mukaan kauppaan ja kannan siinä ostokset pyörälle. Jaan sitten ostokset kahteen laukkuun, niin pyörä pysyy tasapainoisempana, hän kertoo arjestaan. Laukuissa kulkevat myös pyörän lukot sekä monitoimihuoltotyökalu.

Ennen ajamaan lähtemistään hän myös tarkistaa muutaman perusasian pyörän kunnosta, nostaa sarvista ja pudottaa renkaan kevyesti maahan. Siitä huomaa, että mikään ei lonksu.

Sähköpyörä pidentää Sieväsen pyöräilykautta.

– Monessa kelissä ei minun kunnollani poljettaisi, hän tunnustaa.

Pyöräily viileämmällä ilmalla vaatii omat varusteensa.

– Hyvät hanskat ovat aivan välttämättömät. Pyörästä riippuu, tarvitseeko sormikkaita esim. jarrujen käyttöön tai vaihteiden vaihtamiseen. Takin on hyvä pitää tuulta ja olla niin lyhyt, ettei voi jäädä pinnojen väliin.

– Töihin tullessa vaihdan usein paidan tai kevyemmät työhousut, Sievänen kertoo. Talvella hänellä on pyöräillessä paksummat housut, syksyllä usein sadehousut.

– Sadehousuissani on kenkien päälle vedettävä kuomu, ja reppua varten on oma sadesuojansa, hän kertoo.

Pimeällä hän käyttää käsivarsissaan ylimääräisiä heijastimia.

– Etuvalo on hyvä olla suunnattu riittävän alas, jotta se ei häikäise vastaantulijaa. Samasta syystä valo on parempi pitää pyörässä kuin kypärässä, hän opastaa.

Viittä pakkasastetta kylmemmässä Sievänen jättää sähköpyöränsä kotiin.

– Silloin akku kuluu nopeammin ja sen kestoa on vaikeampi arvioida.

Kesällä Sievänen lataa akun vähintään joka toinen päivä, muina aikoina joka päivä.

– Lataamiseen menee noin tunti tai puolitoista, en ole ottanut tarkkaa aikaa. Yhteen lataukseen kulunut sähkö maksaa muutamia senttejä, hän arvelee.

Sähköpyörän valinta ja huolto

Sähköpyörän moottori voi sijaita joko poljinten välissä poljinkeskiössä, jolloin sitä kutsutaan keskimottoriksi, tai renkaassa, jolloin sitä kutsutaan napamoottoriksi. Sievänen valitsi itselleen keskimoottorillisen.

– Keskimoottori tekee pyörästä vakaamman, kun taas napamoottori lisää painoa renkaalle ja tekee pyörästä taka- tai etuvetoisen.

Sievästä viehätti myös pyörän taitettavuus ja siten mahdollisuus kuljettaa sitä helpommin. Hän valitsi pyöränsä lopulta fiiliksellä.

– Kävin kaupassa kokeilemassa ja tämän pyörän kohdalla nousi sellainen lapsenomainen ilo, että tämä se on.

Sähköpyörät ovat kalliimpia kuin tavalliset. Halvimmillaan sähköpyörän saa noin 800 eurolla, mutta esimerkiksi pyöriä myyvä Sähköpyöräkeskus varoittaa, ettei edullisin pyörä ole usein kovin kestävä eikä sellaiseen ole helppo saada osia.

Kalliimmassa pyörässä on valmiiksi laadukkaammat osat ja varaosia saatavilla kuten autojen merkkihuolloissa, mutta samalla niitä ei ole helppo korjata itse.

Sähköpyörän voi myös tehdä itse tavallisesta polkupyörästä. Jos osaa huoltaa tavallisia pyöriä, pyörän sähköpyöräksi muuttavan muuntosarjan asentaminen sujuu todennäköisesti myös. Apua omatoimiseen pyörähuoltoon saa esimerkiksi avoimista tee-se-itse-pyöräpajoista, joista löytyy asiantuntevia vapaaehtoisia ja huoltovälineitä.

Koska tavallista pyörää kalliimmat sähköpyörät ovat pyörävarkaiden lempisaaliita, kannattaa panostaa hyvään lukkoon ja pyörän säilytykseen. Sievänen säilyttää pyöräänsä kotona sisällä. Taitettavan pyörän saa helposti hissiin. Kaupungilla hän lukitsee pyöränsä aina sekä rungosta että renkaista.

Hyvä pyöräteline on sellainen, johon pyörän saa lukittua kiinni rungosta.

– Jos on tarjolla vain eturenkaasta kiinnitettviä telineitä, lukitsen pyöräni johonkin muuhun. Lukitsen pyörän niin, että lukko on mahdollisimman korkealla, jolloin se on vaikeampi rikkoa. Olen ehkä vähän turhankin tarkka, mutta matalalla olevan lukon murtamiseen saa lisävoimaa murtajan painosta.

Usein hän myös ottaa kuvan pyörästä lukitsemisen jälkeen todisteeksi vakuutusyhtiölle mahdollisen varkauden varalta. Varkauden varalta on hyvä myös pitää pyörän tunnistenumero tallessa. Jos pyörän ulkonäköä on tuunannut persoonallisemmaksi, se on helppo tunnistaa jälleenmyyjien kuvista.

Pyöriä voi suojata vahvemminkin.

– Harkitsin myös paikanninta, mutta korkea hinta, gps-maksut, ylimääräinen lataaminen ja se ettei poliisi välttämättä tutki pelkän katuosoitteen perusteella johtivat siihen että en lähtenyt tähän. Ymmärtääkseni markkinoille on myös tulossa pyöriä, joissa oli myös sähköinen moottorilukitus varkauden varalta.

Joissain kauppakeskuksissa ja asemilla on pyörille omia parkkihuoneita kuten autoille parkkihalleja. Sievänen toivoo niitä lisää.

Lähiluontoa ja reissu-unelmia

Vapaa-aikanaan Sievänen retkeilee pääkaupunkiseudulla lähiluonnossa.

Kun ei ole vain oman voiman varassa, uskaltaa helpommin lähteä seikkailemaan pyörällä. Voi mennä sinne, minne uteliaisuus vie, ja löytää uusia maisemia. Tietää, että aina jaksaa ajaa takaisin.

Pääkaupunkiseudulla on paljon luontokohteita, joihin pääsee helposti pyörällä. Sieväsen suosikkeja ovat Keskuspuisto, jossa on paljon pyöräreittejä, Keskuspuiston pohjoispäässä sijaitseva Haltialan puulajipuisto sekä Helsingin moninaiset saaret.

Meilahdessa asuvan Sieväsen lähimailla on paljon saaria, ja Helsingin rannoilla kulkee paljon pyöräteitä. Seurasaarenselän ympäri pääsee noin 15 kilometrin lenkin Kuusisaaren, Lehtisaaren, Kaskisaaren ja Lauttasaaren läpi. Samalla reissulla näkee Lauttasaaren historiallista miljöötä ja Meilahden rannan luontoa. Seurasaari on ulkomuseo, missä pyöräily on kiellettyä.

– Mutta sillalle asti pääsee pyörällä, Sievänen huomauttaa.

Vaikka Sievänen tykkää retkeillä “vähän ja usein”, pari pidempääkin reissua on suunnitteilla. Haaveita siivittää Suomen pyöräreittejä esittelevä ja pyöräretkeilyssä neuvova bikeland.fi-sivusto.

– Olen ajanut Espoon rantaraitilta muutamia pätkiä, mutta haaveena on vielä ajaa kerralla koko matka.

Suomenlahden rantaa mutkittelevan reitin pituus on neljäkymmentä kilometriä.

Toinen haave on pyöräretki Helsingistä Porvooseen.

– Sinne voisi mennä vuokrapyörällä ja tulla laivalla takaisin, Sievänen suunnittelee.

Teksti Miia Vistilä

Kuvitus Maria Leskinen

Jälleennäkemisiä ja uusia ystäviä

Julkaistu: 21.7.2022

Huhtikuussa päästiin viettämään Luonto-Liiton Kevätpäiviä kahden vuoden tauon jälkeen. Järjestön väentapaamiseen saapui yli 60 osallistujaa eri puolilta Suomea. Vastuu Kevätpäivien järjestämisestä oli Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirillä, joka kutsui väen koolle Taivassaloon Tippsundin leirialueelle.

Vaikka Kevätpäivien sää ei ollut erityisen keväinen, oli tapahtuman tunnelma silti aurinkoinen. Kevätpäivillä uudet ja vanhat luontoliittolaiset kohtasivat monipuolisen ohjelman merkeissä. Viikonlopun aikana järjestettiin kymmenen erilaista toiminnallista työpajaa, joista jokainen osallistuja löysi varmasti mieleisensä.

Retkeilystä kiinnostuneille oli tarjolla työpajat retkiruoanlaitosta ja oman retkipäiväkirjan tekemisestä. Retkiruokatyöpajassa päästiin valmistamaan retkikeittimellä omena-kaurapaistosta ja kinuskikastiketta. Lisäksi Tippsundin lähimaastoossa ulkoiltiin käärmeretken, Kevätseuranta-retkien ja varhaisaamun linturetken merkeissä. Pöllöretki valitettavasti peruuntui huonon sään vuoksi.

Kevätpäivillä päästiin myös askartelemaan ja tekemään käsitöitä. Neulakintailutyöpajassa opeteltiin perinteistä neulontamenetelmää, jolla valmistettiin vaatteita Suomessa jo rautakaudella. Lasten luontokerhossa muovailtiin eläimiä taikasavesta ja tutkittiin mikroskoopilla meren pieneliöitä. Luonnonkosmetiikan työpajassa valmistettiin kasvonaamiot savesta.

Myös Nuorten Luonto oli mukana Kevätpäivillä. Päätoimittaja Milla Aallon vetämässä työpajassa mietittiin yhdessä, miten lehteä voitaisiin kehittää. Työpajassa todettiin, että Luonto-Liiton ihmiset ja tapahtumat saisivat näkyä lehdessä entistä enemmän. Kaikki osallistujat olivat sitä mieltä, ettei paperilehteä pidä korvata kokonaan verkkolehdellä. Lehden sisältöön ideoitiin lisää lyhyitä ja helposti silmäiltäviä juttuja pidempien artikkelien oheen.

Ympäristövaikuttamisen linjat

Kevyemmän sisällön lisäksi ohjelmaa järjestettiin myös ympäristövaikuttamisen painavammista teemoista. Ympäristövaikuttamisen työpajassa suunniteltiin yhdessä Luonto-Liiton uutta ympäristöohjelmaa seuraavalle viidelle vuodelle. Ympäristöohjelman avulla määritellään Luonto-Liiton ympäristöpoliittisen vaikuttamistoiminnan tavoitteet ja keinot.

Työpajassa kiinnostavimmiksi aiheiksi nousivat metsät, ennallistaminen ja ympäristökasvatus. Näiden lisäksi käsiteltiin energiaa, vesistöjä ja kulutusta. Metsien osalta tärkeimmiksi vaikuttamisen keinoiksi nousivat muun muassa suojeltavien metsien kartoitus, hakkuiden pysäyttäminen sekä kaupunki- ja lähimetsien tärkeyden korostaminen.

Ennallistamisen avulla pyritään elvyttämään taantuneiden tai uhanalaisten lajien kantoja. Ennallistamistoimet tukevat EU:n biodiversiteettistrategiaa ja sen tavoitteisiin pääsemistä. Vieraslajien torjunta on tärkeä osa ennallistamista, sillä vieraslajit vievät elintilaa alkuperäislajeilta.

Luonto-Liitolla on tärkeä rooli myös ympäristökasvatuksessa. Järjestö edistää lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia sekä opettaa kansalaisvaikuttamisen taitoja. Yksi kansalaisvaikuttamisen keino ovat mielenosoitukset, mihin tarjottiin koulutusta myös Kevätpäivillä. Työpajassa käytiin läpi mielenosoituksiin liittyviä turvallisuusasioita ja tehtiin yhdessä käytännön harjoitus mielenosoituksessa toimimisesta.

Yhdessäoloa ja tutustumista

Työpajojen lisäksi Kevätpäivillä järjestettiin myös monenlaista vapaamuotoista ohjelmaa ja tekemistä. Tapahtumassa pääsi tutustumaan matalalla kynnyksellä muihin luontoliittolaisiin ympäri Suomen muun muassa saunailtojen, historiallisten tanssien ja mystisten metsäbileiden merkeissä. Lauantai-illan kruunasi artistivieras Barbora Xun musiikkiesitys. Iltapala-aikaan ohjelmassa oli nakkimukityöpaja, jossa äänestettiin parasta vegaanista nakkia.

Kevätpäiville osallistuneet Anni, 17, ja Asseri, 33, lähtivät tapahtumaan tavatakseen muita luontoliittolaisia. Annille tämä oli ensimmäinen kerta Luonto-Liiton Kevätpäivillä.

– Minulla ei ole aiempaa kokemusta Luonto-Liiton toiminnasta, mutta olen kiinnostunut retkeilystä, luonnosta ja luonnontieteistä, Anni kertoo.

Luonto-Liiton valtuuston toiminnassa mukana olleelle Asserille tapahtuma oli jo neljäs laatuaan.

– Osittain pakotin itseni näille Kevätpäiville tapaamaan muita luontoliittolaisia pitkän tauon jälkeen, Asseri naurahtaa.

Sekä Annin että Asserin mielestä Kevätpäivien parasta antia olivat muut osallistujat sekä monipuolinen ohjelma. Molemmat uskovat osallistuvansa tapahtumaan myös seuraavana vuonna.

– Kivointa Kevätpäivillä ovat olleet työpajat ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Osallistuin retkiruokatyöpajaan ja käärmeretkelle. On ollut tosi kivaa! Anni kertoo.

– Parasta näillä Kevätpäivillä oli kokonaisuus. Kevätpäivät ovat aina voimaantumisen juhla. Siellä näkee, mitä muut tekevät Luonto-Liitossa, ja saa innostusta omaan toimintaan, Asseri sanoo.

Ensi vuonna Kevätpäivät järjestää Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri, joten keväällä 2023 tavataan Oulun seudulla.

Teksti: Helmi Suvisaari

Kuvat: Jesse Kiviniitty

Kirjoittaja on Luonto-Liiton viestintäharjoittelija.

Perinnemaisemien hiipuva perintö ja villiinnytyksen voima

Julkaistu: 18.7.2022

Perinnemaisemien lajisto on muovautunut vuosituhansien saatossa. Nyt se on vaarassa hävitä metsittyvien ja katoavien perinnemaisemien mukana. Villiinnytys voisi auttaa näiden monimuotoisten elinympäristöjen säilyttämisessä.

Mammuttiaron rippeet

Perinnemaisemien juuret ulottuvat pitkälle esihistoriaan, mammuttiaron aikaan, jolloin jääkauden laiduntava megafauna, kuten mammutit ja visentit, pitivät yllä omaleimaista ekosysteemiä. Megafauna katosi lopulta 9000 vuotta sitten, jolloin myös ilmasto muuttui. Nykyään perinnebiotooppeina tunnetut elinympäristöt ovat lajistoltaan eräänlaisia mammuttiaron perillisiä, joita ihminen kotieläimineen ylläpitää.

Maatalouden leviämisestä pohjoiseen on merkkejä yli 7000 vuoden takaa. Koneistumista edeltäneessä maatalousyhteiskunnassa maata viljeltiin, laidunnettiin, niitettiin ja kaskettiin. Lajisto muovautui muutosten mukana, mutta maasto pysyi avoimena ja olosuhteet suotuisina monimuotoisuuden kukoistukselle.

Perinnemaisemiin lukeutuvat niityt, kedot, hakamaat, kaskimetsät, nummet, perinnetilat sekä vanhat rakennetut ympäristöt ovat arvokkaita monesta syystä, joista yksi on niiden lajisto ja siihen heijastuva historia.

Runsaan vuosisadan kuluessa maatalous on koneellistunut ja tehostunut valtavasti, eikä perinnemaisemille tyypillinen lajisto ole ehtinyt sopeutua muutokseen. Evoluution näkökulmasta kyse on ollut silmänräpäyksestä. Hiljalleen osa lajeista sopeutunee taas uusiin elinympäristöihin, mutta muutosnopeuden takia valtaosa lajeista on uhanalaistunut merkittävästi. Niitä uhkaavat myös muut tekijät, kuten vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Suurin osa entisistä perinneympäristöistä on nykyisin peltoina, metsätalousmaina ja rakennettuina alueina. Perinnemaisemien suojelu perustuu ihmisen ylläpitäviin toimiin jäljellä olevilla alueilla, esimeriksi kasvillisuuden niittoon ja perinteiseen kotieläinlaidunnukseen. Hoitotoimet suunnitellaan aina alueen historia ja tarpeet huomioiden. Keskeisintä on metsittymisen ja umpeen kasvamisen estäminen sekä vähäravinteisuuden ylläpito, jotta lajiston vaatimat olosuhteet säilyisivät.

Megafaunan paluu Eurooppaan

Kiinnostava uusi menetelmä perinnemaisemien suojeluun on rewilding eli villiinnytys. Sen tavoitteena on korjata luonnon prosesseja ja palauttaa ympäristön luonnontilaisuutta niin, ettei ihmisen tarvitsisi enää aktiivisesti hoitaa sitä. Käytännössä villiinnytystä voidaan toteuttaa alueen ehdoilla esimerkiksi laiduntamalla ympärivuotisesti tai palauttamalla luontoon ekosysteemille tärkeitä avainlajeja, kuten isoja eläimiä.

Villiinnyttämisellä voidaan tukea ja lisätä paitsi luonnon monimuotoisuutta myös ihmisten hyvinvointia ja köyhtyvien alueiden liiketoimintaa. Lisäksi sen avulla voidaan torjua ilmastonmuutoksen haittoja. Suomessa villiinnytystä edistää vuonna 2017 perustettu Suomen Luonnon Villiinnytysyhdistys, jonka kattojärjestö on Euroopassa toimiva Rewilding Europe.

Yhdistyksen puheenjohtaja Aino Tuominen on optimistinen villiinnyttämisen tulevaisuuden suhteen.

– Rewilding Europen alla on toteutettu monipuolisesti erilaisia villiinnytyshankkeita, niin pieniä kuin suuria. Monet isoista hankkeista saavat EU-rahoitusta, ja EU:n lainsäädäntöä on muokattu yhä paremmin tukemaan villiinnytyksen periaatteita, Tuominen intoilee.

Hän kertoo, että Euroopassa on muun muassa palautettu luontoon jo kertaalleen luonnosta kadonnnutta megafaunaa: visenttejä, alkukantaisia nautoja sekä villihevosia. Hollannissa villiinnyttämisellä on Tuomisen mukaan pitkä historia, ja villiinnytetyt kohteet ovat siellä matkailijoidenkin suosiossa.  Suurten eläinten luonnonvaraiseen laiduntamiseen perustuvia alueita löytyy myös Baltiasta.

Villimpi ja kiehtovampi luonto

Tuomisen mukaan Etelä-Suomen talouskäytössä olevilla mailla villiinnytyksen menetelmät voisivat auttaa EU:n asettaman 30 prosentin suojelutavoitteen saavuttamisessa.

– Haluamme lisää tilaa luonnolle ja monipuolisempia suurikokoisia suojeltuja alueita. Ei ainoastaan suota ja vanhaa havumetsää, vaan lisää myös hyvin harvinaisiksi käynyttä niittyluontoa ja lehtimetsää. Haluamme tehdä Suomen luonnosta vahvasti monimuotoisen, villimmän ja kiehtovamman, Tuominen luonnehtii yhdistyksen tavoitteita.

Tuomisen mukaan perinnemaisemien villiinnytyksen etuna on mahdollisuus lisätä luonnontilaisten alueiden määrää ilman, että nykyisiä suojelualueita tarvitsee muokata. Toiminnassa pitää ottaa kuitenkin huomioon monia tekijöitä, kuten sen sosiaalinen hyväksyttävyys, maanomistajien ja metsästäjien tarpeet sekä herkkien luontoalueiden suojelu. Ristipaineista Tuominen ei ole kuitenkaan huolissaan, sillä kattojärjestö Rewilding Europe on toteuttanut hankkeita onnistuneesti monissa maissa.

Tuominen näkee, että luonnonvarainen ympärivuotinen laiduntaminen voisi Suomessakin tukea perinnemaisemien lajiston säilymistä. Hyvän lajiyhdistelmän muodostaisivat esimerkiksi hevoset, naudat ja visentit, sillä niiden laidunnustavat eroavat toisistaan ja ne pärjäävät todennäköisesti myös villien petoeläinten kanssa.

Ensiksi alueita pitäisi kuitenkin laajentaa yhdistämällä laiduntamiselle liian pieniä perinnemaisemia toisiinsa. Lopullisena tavoitteena ovat luonnonvaraisiksi vapautettujen eläinten laiduntamat kymmenien neliökilometrien niityt Hollannin malliin, mutta kokeilut täytyisi aloittaa pienemmistä alueista ja etsiä Suomeen soveltuvia käytäntöjä ennen laajempia hankkeita.

Teksti: Juuli Lehtinen

Kuvitus: Saini Launonen

Virtavedet uhattuna

Julkaistu: 18.3.2022

Pieni soliseva puro voi olla täynnä elämää tai pelkkä likaoja.

Virtavesiksi luokitellaan kaikki sisävedet, joissa virtaa vesi. Niihin kuuluvat siis joet, purot, norot, kanavat ja keinotekoiset uomat. Virtavedet laskevat aina isompaan vesistöön, kuten mereen, järveen tai isompaan uomaan. Virtavedet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, koska ne ovat sekä osa muita ekosysteemejä että muodostavat täysin oman ainutlaatuisen ekosysteeminsä.

Virtavedet kasvavat suuremmiksi lähestyessään vesistöä, johon ne laskevat. Puroja pienemmät virtaavat vedet eli norot saavat alkunsa lähteistä, joten noroissa ei välttämättä edes virtaa vesi läpi vuoden. Silti nekin ovat merkityksellisiä.

Jokien ja purojen äärellä on aina ollut paljon elämää. Niiden tärkeys muodostuu niiden tarjoamasta makeasta vedestä, elintilasta sekä ravinteista eliöille, kuten kaloille, ravuille, simpukoille ja meille ihmisille. Virtaavista vesistä riippuvaiset vaelluskalat kuten taimen, lohi ja vaellussiika tarvitsevat virtaavia vesiä lisääntyäkseen.

Este elämän jatkumiselle

Suomessa virtavesistöjä on laiminlyöty jo pitkään. Jokien luonnollista virtaa on hyödynnetty jo yli sadan vuoden ajan energiantuotantoon vesivoimalaitoksilla ja niiden padoilla. Jokien kuohuvista koskista on siirretty kaloille suojapaikkoina olleita kiviä jokien reunoille, jotta tukkeja on voitu uittaa teollisuuden käyttöön.

Suomessa on tuhansia virtavesiä tukkivia patoja. Suurin osa padoista on hyvin pieniä, joilla ei ole enää merkitystä energiantuotannon tai maatalouden kannalta. Suuria patoja on noin 500, joista hyvin pieni osa on merkittäviä energiantuotannolle.

Suurin osa Suomen isoista joista on padottu, kuten maamme pisin joki Kemijoki. Kemijokeen rakennettiin ensimmäinen pato vuona 1948. Se esti Suomen mahtavimman lohikannan nousun Euroopan suurimmille poikastuotantoalueille. Kemijoen lohen tuho on yksi monista surullisista esimerkeistä.

Suurien ja pienien patojen lisäksi nousuesteenä puroissa on usein huonosti suunniteltu ja toteutettu tierumpu, jota pitkin vaelluskalat eivät pääse nousemaan. Nousuesteen purkaminen mahdollistaa kaloille nousemisen ylemmäs puroa tai jokea uusille lisääntymisalueille.

Näitä vaelluskalojen lisääntymistä estäviä patoja halutaan purkaa ja virtavesiä ennallistaa luonnon monimuotoisuuden kohentamiseksi, koska lähes kaikki vaelluskalamme ovat uhanalaisia.

Suojelutyön ahkeruus palkitaan

Kari Stenholm on Vantaanjoki-vastaava Virtavesien hoitoyhdistyksessä. Hän on tehnyt työtä Vantaanjoen puolesta kaikkiaan yli kaksikymmentä vuotta, ensin sivutoimisesti töiden ohella ja nyt päätoimisesti.

Stenholm kertoo virtavesien kiinnostaneen häntä jo pienestä pojasta lähtien samasta syystä kuin nykyään: virtaava vesi, sen salaperäisyys ja äänet, sekä kiinnostus tietää, kuinka paljon elämää pinnan alla piileksii. Stenholmia ovat kiinnostaneet erityisesti kalat, sillä hän teki nuorempana usein vaellus- ja kalastusreissuja Lapin virtaaville vesille.

– Jopa vielä 2010-luvun alussa virtavesitietoisuus oli Suomessa paljon vähäisempää. Vasta hiljattain on ymmärretty laajemmin virtavesien mahdollistavan monen lajin elämän, vesivoimalan näennäisesti vihreän energian haittapuoli ja kalojen vapaan kulun merkitys virtavettä ylävirtaan ja turvallisesti alavirtaan, sanoo Stenholm.

Tietoisuus on lisääntynyt, ja sen hyödyt näkyvät jo. Stenholm kertoo syitä miksi itse ryhtyi virtavesiaktiiviksi:

– Vantaanjoen vesistön elvyttämisen aloitin, kun huomasin kuinka paljon vesistöön tuli puhdistamattoman jäteveden päästöjä, joista julkisuudessa vaiettiin. Ryhdyin kaivelemaan esiin päästötietoja, julkaisemaan niitä ja vaatimaan päästöjen lopettamista. Sen seurauksena jätevesipäästöt ovat merkittävästi vähentyneet, mutta edelleen niitä on.

– Suomessa mikään vesistö ei ole niin hyvässä kunnossa, että vesistön tilaa ei voisi auttaa. Jopa Lapin puhtailta näyttävissä vesissä saattaa olla hyvinkin huono vaelluskalakanta.

Virtavesiluonnossa oppii

Virtavesistä voi saada paljon tietoa netistä ja kirjoista, mutta kuten Stenholm toteaa, tärkeintä on mennä virtaveden ääreen viettämään aikaa, katselemaan ja kuuntelemaan veden virtausta.

Silloin herää monia kysymyksiä, ja tiedonhaun jälkeen tieto jää paremmin mieleen. Yhdistelmä teorian opiskelua sekä virtavesiluonnossa olemista on Stenholmin mukaan paras tapa oppia tuntemaan virtavesiä.

Virtaveisen suojelussa tarvitaan tiettyjä taitoja. Stenholm sanoo, että yleisesti tärkein taito on olla aidosti kiinnostunut virtavesistä.

– Tärkeää on osata kohdistaa työ sinne, missä se tuottaa hedelmää.

Luonnon elvyttäminen

Laiminlyötyjä virtavesiä ennallistetaan eri keinoin. Ennallistamiseen kuuluu nousuesteiden poisto, koskialueiden kunnostaminen ja tarvittaessa lajien palauttaminen vesistöön istutuksilla.

Koskialueita kunnostetaan luomalla koskiin lohikaloille kutusoraikkoja, asettamalla kiviä sopivan virtaaman luomiseksi sekä vesieliöiden suojapaikoiksi ja mahdollistamalla syvyysvaihtelu koskissa. Lohi ja taimen tarvitsevat kuteakseen pyöreäkulmaista soraa, joka on asetettu riittävän nopeaan virtaan paksuksi matoksi.  Syvyysvaihtelu tarjoaa isoimmille kaloille paikkoja jossa ne voivat levätä ja olla suojassa.

Jos paikallista taimenkantaa ei enää ole, voidaan vesistöön istuttaa lajia joko poikaisistutuksilla tai mätirasiaistutuksilla. Tätä kuitenkaan ei saa tehdä ilman Ely-keskuksen lupaa.

Luonto-Liittoon perustettiin viime vuoden lopulla virtavesiryhmä. Ryhmään kuuluu innokkaita virtavesistä ja niiden suojelusta kiinnostuneita nuoria. Sen tavoitteena on parantaa virtavesiluonnon ja vaelluskalojen suojelun tilaa.

Virtavesiryhmän toiminta on vasta aluillaan ja lisää jäseniä etsitään. Ryhmä tulee tekemään suojelua eri tavoin: tiedonjakoa virtavesistä ja vaelluskaloista, poliittista vaikuttamista, virtavesikartoituksia, kunnostusta sekä muuta virtavesien suojeluun liittyvää toimintaa.

Virtavesiaktiiveja tarvitaan! Miten nuori voi osallistua toimintaan?

1. Opiskele aihetta ja levitä oikeaa tietoa. Voit kertoa tutuille ja tuntemattomille Suomen virtavesien tilasta esimerkiksi sosiaalisen median kautta.

2. Puutu epäkohtiin. Virtavesiin kohdistuu haitallisia hankkeita. Tätä vastaan voi toimia ottamalla yhteyttä hankkeesta vastuussa oleviin viranomaisiin, haitan aiheuttajiin ja virtavesijärjestöihin.

3. Osallistu kunnostuksiin. Virtavesien kunnostus on tärkeää käytännön työtä vaelluskalojen hyväksi. Kunnostuksiin voi osallistua paikallisjärjestöjen kautta. Virtavesikunnostamisen on luvanvaraista toimintaa, joten sitä kannattaa tehdä vain asiantuntijoiden kanssa.

Teksti: Veikko Piiroinen

Kuva: Roni Rekomaa

Ilmasto otsikoihin

Julkaistu: 18.3.2022

Ajankohtainen ilmastotieto kuuluu kaikille

Ideaalitilanteessa ilmastonmuutos olisi yksi median vakionäkökulmista. Ilmasto otsikoihin -kampanjan tavoitteena on, että ilmastouutiset saavat tilaa mediassa ja tavoittavat yhä enemmän ihmisiä.

Nuorten vapaaehtoisvoimin toteuttama Ilmasto otsikoihin -kampanja tähtää ilmastonmuutoksen näkyvyyden lisäämiseen mediassa. Bambin, Iidan, Elsan ja Katjan toteuttama kampanja sai rahoituksen Suomen Kulttuurirahaston ja nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Ilmastonmuutosvoima-yhteishankkeen kautta. Idea eri alojen osaamista yhdistelevään kampanjaan kumpusi halusta muuttaa median suhdetta ilmastonmuutokseen.

Kestävää kehitystä, maantiedettä ja vertailevaa politiikantutkimusta Skotlannissa opiskellut Elsa avaa monenlaista osaamista edustavan kampanjatiimin alkuvaiheita:

– Varsinaisen kampanjaidean ensimmäisen siemenen sain vuoden 2020 lopulla kiinnostavan webinaarin jälkeen. Otin yhteyttä Aino Huotariin ja kerroin ideoistani myös Instagramissa. Sitä kautta meitä oli pian monipuolinen ryhmä kasassa ja aloimme miettiä, mitä tehdä seuraavaksi taitojamme hyödyntäen.

Ilmasto näkökulmaksi

Kampanjan ydinajatus on, että medialla ja journalisteilla on todella tärkeä rooli tietoisuuden lisäämisessä sekä ihmisten sopeutumisessa muuttuviin olosuhteisiin.

Nuoret tahtoisivat nähdä ilmastonmuutoksen pysyvänä näkökulmana, joka tulisi esiin nykyistä laajemmin esimerkiksi uutisissa. Nykyinen näkyvyys ei ole riittävää, sillä monia aiheita käsitellään edelleen täysin ilman ilmastonmuutosnäkökulmaa.

– Ilmasto- ja ympäristökysymysten vähemmälle huomiolle jättäminen luo virheellistä kuvaa siitä, että kulutuksemme, elämäntapamme ja politiikka voisivat pysyä ennallaan ilman vakavia vaikutuksia sekä meihin ihmisiin että muihin eläimiin, tiimi painottaa.

Tiimin mielestä medioiden tulisi sitoutua ottamaan sekä ekologisen että sosiaalisen vastuullisuuden näkökulma normiksi kaikkia uutisaiheita käsiteltäessä. Muutokseen vaaditaan aktiivista toimintaa ja rohkeutta  –  siksi kampanja vetoaa nimenomaan journalisteihin.

– Olisi hienoa, jos toimittajat etsisivät rohkeasti uusia näkökulmia ilmastonmuutoksen käsittelyyn myös luonnontieteiden ulkopuolelta ja uskaltaisivat kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä esimerkiksi talouskasvusta tai eläintuotannosta, kampanjan taustalla vaikuttava Aino Huotari muotoilee.

Väistämätön muutos

Ilmastokriisiin liittyvät olennaisesti kysymykset vastuunkannosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, sillä sen vaikutukset eivät jakaudu tasan ihmisten ja alueiden kesken. Tiimi näkee ihmisen ja luonnon välisen suhteen käsittelyn vahvasti demokratiakysymyksenä.

– Poliittisilta päättäjiltä ja yritysjohtajilta tulisi aktiivisesti kysyä, missä ilmastotavoitteiden ja -lupausten kanssa mennään, ja heidän puheitaan tulisi tarkastella kriittisesti. Toimittajat myös edustavat Suomessa pitkälti valkoista keskiluokkaa, joten jo moninaisempi tekijöiden joukko voisi syventää ilmastoaiheenkin käsittelyä, Huotari selvittää ilmastojournalismin suhdetta politiikkaan.

Ilmastokriisiin vastaamisessa toinen puoli koostuu ilmastonmuutoksen hidastamisesta erilaisin toimin ja toinen taas muuttuviin olosuhteisiin sopeutumisesta. Vaikka onnistuisimme hidastamaan ilmastonmuutosta, silti muutos on väistämätöntä – sekä ihmisen että ympäröivän luonnon täytyy sopeutua. Jotta ihmiset voivat sopeutua elämäntapojen ja ympäristön muutoksiin, täytyy heillä olla tietoa ja työkaluja siihen.

Työkaluja ja konkretiaa kaivataan uutisointiin, sillä nykyisellään uutisista saa helposti sellaisen kärjistetyn kuvan, että koko ongelma tullaan ratkaisemaan vaivattomasti teknologiaa hyödyntäen lähitulevaisuudessa. Toisaalta vastuu esimerkiksi ylikulutuksesta sysätään usein suoraan yksilölle, vaikka tärkeämpää olisi pureutua yhteiskunnallisiin ilmiöihin yksilöiden toiminnan taustalla.

Kuvasto monipuolistuu

Uutisia ja muita media-artikkeleita tulisi käyttää näiden tavoitteiden täyttämiseen entistä enemmän, sillä niillä on valtava potentiaali vaikuttamisessa ja tiedonvälityksessä. Erityisen tärkeää olisi saada lisää suomenkielistä sisältöä, sillä se tuo aihetta lähemmäksi ihmisiä ja parantaa ilmastotiedon tavoittavuutta.

Tehtävää on vielä paljon, jotta median täysi potentiaali ilmasto- ja ympäristöasioiden käsittelyssä saataisiin käyttöön. Tiimin mukaan toivonpilkahduksia kuitenkin on jo nähty.

– Positiivista on muun muassa se, että kuvasto on monipuolistunut ja pelkistä jääkarhuista ja sademetsistä on siirrytty yhä enemmän myös kuvastoon, joka näyttää toimijuutta ja kokijuutta: miten ilmastokriisi vaikuttaa ihmisten elämään, mitä sen hillitsemiseksi tehdään ja millaista huolta ihmiset ympäristötuhon edessä kokevat, tiimi valaisee.

Kampanjan alustana on sosiaalinen media, jossa sen tilit jakavat huomioita ja tietoiskuja kampanjateemoista sekä haastavat etenkin journalismin parissa työskenteleviä ottamaan ekokriisiä enemmän esiin. Kampanjan tiimoilta on järjestetty muun muassa verkossa seurattavia paneelikeskusteluja. Pian sille avataan myös nettisivut.

Teksti: Juuli Lehtinen

Kuvitus: Maria Leskinen

Luonto-Liiton toimintaryhmät: Metsäryhmä

Julkaistu: 30.11.2021

Luonto-Liiton metsäryhmä ajaa metsien asiaa. Tavoitteena siintää Suomen jäljellä olevien luonnontilaisten metsien suojeleminen.

Metsäryhmä kartoittaa arvokkaita metsäalueita, kirjoittaa suojeluesityksiä, osallistuu aktiivisesti metsäpolitiikkaan ja -keskusteluun sekä ympäristöjärjestöjen yhteiseen metsäkampanjointiin. Lisäksi metsäryhmä järjestää kursseja, retkiä, leirejä ja mielenosoituksia.

Ryhmä tekee työtä arvokkaiden luontoalueiden suojelemiseksi ja estää metsä- ja suoluonnon kannalta tuhoisia maankäyttöhankkeita. Metsäluonnon monimuotoisuutta Suomessa uhkaa erityisesti metsätalous, mutta monilla alueilla uhkana ovat myös esimerkiksi rakentamispaineet.

Lähimetsien puolesta

Tänä vuonna metsäryhmä on puolustanut aktiivisesti Helsingin lähimetsiä Kaadetaan kaava, ei metsää! -kampanjassa. Kaupunkimetsät ovat usein säilyneet metsätaloudelta ja ovat siten hyvinkin monimuotoisia. Useissa kaupungeissa kuitenkin järsitään jatkuvasti metsiä rakentamisen tieltä.

‒ Metsäryhmä on päättänyt nostaa asian julkisuuteen ja pyrkiä muuttamaan kaavoittamisen ja kaupunkisuunnittelun suuntaa. Biodiversiteettikriisi on huomioitava myös kaupungeissa, sanoo Luonto-Liiton metsävastaava Reija Mikkola.

‒ Aidosti kestävät kaupungit suojelevat luonnon monimuotoisuutta! Lähimetsät ovat myös tärkeitä ihmisten hyvinvoinnille ja esimerkiksi lasten luontosuhteen kehittymiselle.

Kampanjassa onnistuttiin saamaan jo lainvoimainen Helsingin Stansvikin alueen kaava uudelleenarviointiin. Alueelle oli suunniteltu rakennettavan muun muassa kerrostaloja.

‒ Lisäksi Helsingin valtuustostrategiaan saatiin kirjaus, että arvokkaimmat luontoalueet on säästettävä rakentamiselta. Kampanjointi jatkuu sen puolesta, että kaikki luonnonmetsät todella säästyisivät, Mikkola kertoo.

Kampanjaa on jatkossa tarkoitus toteuttaa muissakin kaupungeissa, ja Luonto-Liiton metsäryhmä kutsuu mukaan uusia vapaaehtoisia toimimaan omien lähimetsiensä puolesta. Kiinnostuneiden toivotaan ottavan rohkeasti yhteyttä metsäryhmään.

Metsiensuojelijoiden yhteisö

Metsäryhmän toiminta on suunnattu pääasiassa nuorille, noin 15‒29-vuotiaille, mutta kaikki ovat tervetulleita mukaan. Toiminnassa on mukana myös paljon vanhoja konkareita, joilta saa tukea.

‒ Metsäryhmän kuukausittaiset kokoontumiset ovat kaikille avoimia. Niihin voi tulla kuulostelemaan, mitä on meneillään. Paikallistoimintaa on Joensuussa ja pääkaupunkiseudulla. Sitä käynnistellään myös Jyväskylässä sekä mahdollisesti Tampereella, Mikkola luettelee.

Paikallisryhmien toiminta voi olla kaikkea yhteisestä ajanvietosta metsäkartoitusten tekemiseen ja kampanjointiin. Mukana voi olla juuri itselle sopivalla panoksella. Toiminta muokkautuu osallistujien kiinnostuksen mukaan.

‒ Viestintä ja erityisesti sosiaalinen media on yhä keskeisempää, ja siihen kaivataan lisää tekijöitä. Viestintäkanavamme on tarkoitettu nuoria varten. Halukkaat metsäryhmäläiset saavat itse tuottaa sisältöä kanaviimme, Mikkola vinkkaa.

Metsien kartoittamisesta metsäryhmä järjestää vuosittain koulutuksia. Kartoittamisella eli inventoinnilla tarkoitetaan metsän suojeluarvojen selvittämistä, kuten uhanalaisten lajien tunnistamista. Se on yksi suojelutyön tärkeimmistä välineistä.

Kartoituskurssien jatkoksi suunnitteilla on opintopiiri, jossa vapaaehtoiset opettelevat yhdessä kartoituksen eri vaiheita ja esimerkiksi uhanalaista lajistoa.

Luonnontilaiset metsät kartalle

Metsäryhmä suunnittelee kampanjaa, jossa murretaan metsätalouden kestävyysmyyttejä ja viestitään niistä. Tämä kytkeytyy Suomen metsien tilaan yleisemmin. Tutkijoilta ja EU:sta on annettu tavoitteeksi, että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi metsistä tulee suojella tiukasti kymmenen prosenttia ja maa-alasta yhteensä kolmekymmentä prosenttia.

‒ Pyrimme vaikuttamaan tähän konkreettisella metsäkartoitustyöllä. Olemme mukana määrittämässä, missä arvokkaat metsät ovat. Tähtäämme siihen, että Suomi ottaa tässä mahdollisimman kunnianhimoisen tavoitteen ja todella pitää huolen, että kaikki luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät suojellaan, Mikkola sanoo.

‒ Erityisesti metsien määritelmään pitää ottaa kantaa. Täysin luonnontilaisia metsiä on niin vähän jäljellä, että niistä ei tällä hetkellä muodostu välttämättä edes tiukan suojelun kymmenen prosentin minimitavoitetta. Myös luonnontilaisen kaltaisia metsiä on saatava suojeluun.

Valtiolla on tässä erityinen rooli. Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen myötä käydään parhaillaan keskustelua siitä, pitäisikö avohakkuut lopettaa valtion metsissä.

‒ Luonto-Liiton metsäryhmässä me kyseenalaistamme koko metsätalouden valtion metsissä, sillä ne ovat meidän kaikkien yhteisiä metsiämme.

Ensi keväänä käydään YK:n luontokokouksen tärkein vaihe eli keskustellaan keinoista, miten luontokato saadaan pysäytettyä. Metsäryhmä seuraaa prosessia ja erityisesti Suomen näkemyksiä.

‒ Osallistumme lisäksi maastossa kartoitustyöhön, jotta säästettävät metsät pystyttäisiin laittamaan kartalle. Olemme liittyneet myös kansainväliseen Global Youth Biodiversity Networkiin, joka osallistuu kokouksiin ja tuo nuorten ääntä esille. Tätä yhteistyötä voisimme kehittää konkreettisemmaksi.

Myös kampanjointi lähimetsien puolesta jatkuu.

‒ Aiomme pyrkiä tuomaan esille vaihtoehtoja rakentamiselle, jotta metsät säilyisivät, ja pohtia, miten kaavaprosesseista saataisiin osallistavampia. Toimintaan voi tuoda myös omia ideoitaan. Mitä juuri sinä haluaisit tehdä metsien ja luonnon monimuotosuuden puolesta?

Teksti: Tuuli Turtola

Kuvat: Milla Aalto