Nuorten Luonto

Julkaistu: 25.5.2023

Vietin kesäkuussa vapaaehtoisena kymmenen päivää Sodankylässä ja Inarissa kiertäen suojelemattomia luonnonmetsiä osana Greenpeacen Saamenmaan kartoitusprojektia.

Yhteensä kartoitukseen osallistui kahdeksan kartoittajaa. Reilun viikon aikana näin tuhatvuotiaita ikimetsiä ja luonnontilaisia soita, peseydyin tunturikoivujen reunustamissa kirkkaissa puroissa ja löysin uhanalaisia lajeja Inarinjärven rantamänniköistä.

Pääsin valitettavasti tutustumaan myös avohakattuun luonnonmetsään, ikimännikön päälle suunniteltuihin mökkitontteihin sekä taimikoiden, yksipuolisten talousmetsien ja metsäautoteiden tiheään verkostoon.

Luontokartoittajan päivä

Tyypillinen kartoituspäivä alkaa telttaleirissä kaurapuuron ja pikakahvin saattelemana. Kartan ja eväiden lisäksi varusteisiin kuuluu GPS-laite, kompassi, muistiinpanovälineet, luuppi sekä toki tärkeimpänä kumisaappaat.

Kun leiri on kasattu, lounas pakattu ja kartat jaettu, lähdetään pareittain matkaan. Joskus reitti kohteelle kulkee mukavasti tietä tai talviuraa pitkin, välillä taas joutuu rämpimään avoimella suolla auringonpaisteessa vaivaiskoivikon ulottuessa vyötäröön asti.

Päivät ovat usein pitkiä, ja jos kohde on erityisen kiinnostava, voi työpäivä venähtää reilusti yli kahdeksan tunnin. Vettä ei onneksi tarvitse kantaa mukana litrakaupalla, koska reitin varrelle sattuu lähes aina lähde tai puhdas virtavesi.

Yöpaikkana toimii useimmiten metsäautotien reuna tai kääntöpaikka, mutta myös Riestovaaran huippu linkkimastoineen tuli reissulla testattua. Pitkän päivän jälkeen uni tulee teltassa lähes heti.

Luonnontilaisuutta arvioimassa

Kartoitettavat kohteet on valikoitu kaukokartoitusaineistojen perusteella. Aineistojen pohjalta voidaan tehdä rajauksia potentiaalisista luonnonmetsistä, mutta varmuuden metsän tilasta saa vasta paikan päällä.

Kohteet pyritään luokittelemaan johonkin kolmesta vaihtoehdosta: luonnontilainen, luonnontilaisen kaltainen tai muu metsä. Linjalaskennalla arvioidaan lahopuun ja kantojen määrää hehtaarilla. Kohteet valokuvataan huolellisesti.

Muistiinpanoihin merkitään myös huomioita esimerkiksi kasvupaikkatyypistä, puuston ikärakenteesta ja puulajeista, palokoroista eli metsäpalojen jäljistä ja erityisen vanhoista puista. Aina rakennepiirteiden tulkitseminen ei ole kovin yksiselitteistä, ja rajanveto eri kategorioiden välillä voi olla melko vaikeaa.

Tärkeässä roolissa ovat myös uhanalaiset, silmälläpidettävät ja luontoarvoja indikoivat lajit. Eniten apuna käytetään sammalia, jäkäliä ja kääpiä, mutta muitakin lajiryhmiä kannattaa pitää silmällä. Pohjoisen ikimetsissä voi törmätä jopa erityisesti suojeltavaan lajiin, kuten lutikkakääpään.

Kartoituksen tulokset raportoidaan ja toimitetaan monille eri tahoille, kuten ELY-keskuksille, Metsähallitukselle, päättäjille, paliskunnille ja ympäristöjärjestöille.

Ikimetsien arvo

Kartoitusreissun kolmantena päivänä Sodankylässä näin ensimmäistä kertaa elämässäni todennäköisesti täysin luonnontilaisen metsän.

Päivän reitti kulki jängällä pienten kangasmetsäsaarekkeiden läpi. Pysähdyimme kartoitusparini kanssa kaatuneelle kelolle istumaan ja syömään eväitä. Ihastelimme metsää ja sen monisatavuotiaita mäntyjä, järeitä lahopuita ja käppyräisiä aavemaisia keloja. Ehdimme evästauon verran hehkuttaa luonnonmetsän kauneutta ja kun jatkoimme matkaa, heti seuraavaksi edessä aukesi nuori tasaikärakenteinen talousmetsä.

Koskematonta metsää on jäljellä metsistämme alle prosentin verran. Näistä ikivanhoista metsistä suurin osa sijaitsee Ylä-Lapissa, missä luonnonmetsiä hakataan edelleen. Kesäkuun alkupuolella selvisi, että Metsä Group oli hakannut talvella jopa 400-vuotiasta metsää Inarissa.

Saamenmaalla vanhat metsät ovat luonnon monimuotoisuuden lisäksi elintärkeitä porojen jäkälälaitumia. Tavallisen talousmetsän hakkuukierto on liian nopea, jotta poroille talvisin tärkeitä luppometsiä ehtisi syntyä. Hakkuut haittaavat myös maajäkälien kasvua ja pirstovat laidunalueita. Siksi laajat yhtenäiset suojelualueet ovat välttämättömiä perinteiselle poronhoidolle.

Suurin osa Pohjois-Suomen luonnonmetsistä on Metsähallituksen eli valtion omistuksessa. EU:n biodiversiteettistrategia edellyttää kaikkien luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelua. Näiden metsien sijaintia on pyritty selvittämään Suomen ympäristökeskuksen Luonnonmetsät-hankkeessa.

Metsähallitus ei kuitenkaan ole suostunut luovuttamaan olennaisia tietoja tutkimuskäyttöön ”liikesalaisuuteen” vedoten. Valtion suojelualueilla muun muassa lajistoinventointeja tehdään ahkerasti, mutta suojelemattomien metsien kartoitus on vielä lähes täysin vapaaehtoistyön varassa.

Mukaan kartoituksiin

Metsäaktiivina joutuu usein kohtaamaan Suomen luonnon heikon tilan, ja uhanalaisuuslukemat osaa jo lähes luetella ulkomuistista. On kuitenkin helpottavaa huomata, että viimeisiä luonnonmetsiä on vielä jäljellä, ja vaikka metsä ei olisikaan täysin koskematon, uhanalaiset lajit saattavat silti selvitä, jos luonnontilaisuuden piirteitä on säilynyt tarpeeksi.

Metsäkartoituksen ehdottomasti paras puoli on se, että sitä ei tarvitse tehdä yksin. Monenlaisesta osaamisesta on hyötyä, ja tiimin jäsenten erilaiset vahvuudet täydentävät toisiaan.

Luonnonmetsien kartoitusta oppii parhaiten tekemällä. Lajiekspertti ei tarvitse olla, vaan yksinkertaisimmillaan kartoitusta voi tehdä huolellisesti valokuvaamalla ja raportoimalla metsästä löytyviä monimuotoisuudelle arvokkaita piirteitä. Olennaista on myös osata argumentoida suojelun puolesta ja sopeuttaa perustelut käsillä olevaan kohteeseen.

Helppo tapa päästä kartoituksessa alkuun on käydä kartoituskurssi, joita järjestää esimerkiksi Luontoliiton metsäryhmä. Mitä enemmän metsiä kartoitetaan, sitä todennäköisemmin monimuotoisuudelle arvokkaat kohteet löydetään ja saadaan suojelun piiriin.

 

Teksti: Miriam Ronkainen 

Kuva: Olli Manninen

Kirjoittaja on 22-vuotias biologian opiskelija ja ympäristöaktivisti Helsingistä. Instagram: @miikkuro 

Juttua varten on haastateltu projektin koordinaattoria Jarmo Pyykköä.