Nuorten Luonto

Julkaistu: 15.6.2017

Teksti ja kuvat: Aino Huotari ja Emilia Raunio

Kotimaisten villiyrttien- ja vihannesten keruu on helppo ja koukuttava luontoharrastus, jonka kautta lähiluontoa voi tulla tutkailleeksi uudesta näkökulmasta. Keruuharrastus tarjoaa ravintoa sekä keholle että mielelle.

Villiyrttien maailmaan on yllättävän helppo sukeltaa, sillä lähiluontomme on täynnä villiyrttiapajia. Urbaanit viheralueet ovat meille kaikille avoimia harrastukohteita, joiden retkeily- ja keräilypaikat ovat useimmiten saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla tai omin lihasvoimin. Suomalaisiin villiyrtteihin erikoistuneen yrityksen Helsinki Wildfoodsin Anna Nyman kannustaa avaamaan silmät jo heti kotiovesta ulos astuessa. – Kasvien tunnistamista voi harjoitella vaikka jo ihan ydinkeskustassa, jossa villiyrtit puskevat katukivetysten välistä, Nyman muistuttaa.

Villikasvien varsinaisiksi keruupaikoiksi soveltuvat kaupunkialueilla ja lähiluontokohteissa kaikki puhtaat alueet, joilla ei ole käytetty torjunta-aineita tai bensakäyttöistä ruohonleikkuria. Myös vilkkaimpia koiranulkoilutusreittejä on syytä välttää. Otollisin aika villiyrttiretkelle Nymanin mukaan on kuiva keli, joka takaa sen, että kasvit pysyvät raikkaina ja siisteinä kotiin saakka.

– Keräyskoriin tai -kassiin kannattaa napata ensisijaisesti nuoria ja heleän vihreitä terveitä kasveja, jotka kasvavat vähintään pari sadan metrin etäisyydellä vilkkaasta tiestä ja kaukana teollisuusalueista, Nyman neuvoo.

Kerää kohtuudella ja kunnioittaen

Suomessa vallitsevat jokamiehenoikeudet oikeuttavat villiyrttien- ja vihannesten keruun, mutta Nymanin mukaan lupaa voi silti kohteliaasti kysäistä maanomistajalta, jos sellainen on tiedossa ja keräilee asutuksen läheisyydessä. Myös luonnon hyvinvointi ja monimuotoisuus tulee ottaa huomioon.

– Villiyrttikeräilijä kunnioittaa aina luontoa ja jättää keruupaikan sen näköiseksi, kun siellä ei olisi kukaan ikinä käynytkään. Koko kasvustoa ei saa koskaan poimia ja erityisesti hitaasti kasvavia kasveja tulisi kerätä vain kohtuudella, jotta keräilypaikan biotooppi pysyy sellaisena kuin se on, Nyman korostaa.

Syytä on myös muistaa, että luonnonsuojelualueilla ei ole luvallista keräillä kasveja, sillä ne ovat usein herkkiä elinympäristöjä ja niiden tarkoituksena on turvata luonnon monimuotoisuus.

Keruuharrastuksen a ja o on lajien asianmukainen tunnistus ja oman kehon kuuntelu. Vaikka kyseessä on Nymanin mukaan luonnon parasta gourmet-ruokaa, on hyvä pitää mielessä, että monella kasvilla on myrkyllisiä tai muuten ravinnoksi soveltumattomia näköislajikkeita ja villit vihannekset ja yrtit voivat muiden tunnettujen ravintoaineiden tavoin aiheuttaa joillekin allergisia oireita. Paikallaan on myös tuntemus siitä, missä määrin villejä antimia kannattaa syödä ja soveltuuko kerätty laji ruoka-, mauste- vai rohdoskäyttöön. Nyman painottaa, että luonnossa liikkujan tulee kerätä ainoastaan lajeja, jotka tunnistaa varmuudella. Harrastus on hyvä aloittaa kurssien ja kirjojen kautta, joiden tarjoaman tiedon siivittämänä pääset käsiksi uskomattomaan makujen maailmaan.

Kehon ravitsemisen lisäksi villiyrttiharrastus hoivaa myös mieltä.

– Luontoretkelle kannattaa aina lähteä uteliaalla mielellä ja seikkailunjanoisena. Kauniita ja mielenkiintoisia luontoelämyksiä voi kokea jopa lähimetsässä, Nyman maalailee. Hänen mukaansa retkillä voi vaikka valokuvata muistoksi luonnon ihmeellisiä yksityiskohtia, kerätä kasveja kasviota varten, seikkailla luolissa taskulampun valossa, tutkia värikkäitä kääpiä luupilla ja bongailla muuttolintuja.

– Joskus on hyvä vain pysähtyä hengittämään syvään ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Jokaisella retkellä oppii jotain uutta ja mieli virkistyy.

 

Näin käsittelet villiyrttiretken saaliin

• Villiyrtit- ja vihannekset kannattaa aina kerätä koriin tai paperikassiin, jotta ne on helppo kuljettaa kotiin tuoreina. Kasvit olisi suositeltavaa lajitella jo luonnossa käyttötarkoituksen mukaan. Tämä onnistuu helposti keräämällä kasvit eri paperikasseihin ja merkkaamalla mitä kassit sisältävät.
• Kotona kasvit kannattaa heti puhdistaa ja huuhtaista kylmällä vedellä. Samalla on hyvä tarkistaa, että keräyskoriin on päätynyt ainoastaan syötäviä kasveja. Aikaa kasvien käsittelyyn olisi syytä varata suunnilleen yhtä paljon kuin mitä keräämiseen menee aikaa.
• Monet kasvit sopivat sellaisenaan salaattilautaselle, ruuanlaittoon tai maustamiseen. Joitain kasveja, kuten nokkosta ja jauhosavikkaa, tulisi kuitenkin käsitellä ennen käyttöä ryöppäämällä eli kiehauttamalla nopeasti. Kasveja kannattaa säilöä myös myöhempää käyttöä varten kuivattamalla, hapattamalla ja pakastamalla. Tuoreena kasvit säilyvät ilmavassa astiassa jääkaapissa noin pari vuorokautta.

 

Herkulliset ja helpot reseptit villiyrttiretkelle

Mustikkainen smoothie

1 banaani

2 dl kasvimaitoa

1 dl mustikoita

1 tl pellava- tai hamppurouhetta

Ripaus kardemummaa ja inkivääriä

Sekoita ainekset ja soseuta sauvasekoittimella. Ota retkievääksi pullossa tai muussa astiassa.

Tuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita

1 dl kasvimaitoa

1 dl kasvijogurttia

1 rkl kaakaonibsejä, hamppurouhetta tai pellavansiemeniä

1 tl Kanelia, neilikkaa, kardemummaa

Marjoja ja syötäviä kukkia

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi marjat keskenään ja jätä maustumaan yön yli jääkaappiin. Lisää aamulla marjat puuron pinnalle ja pakkaa kassiin. Koristele puuro retken aikana upeasti esim. maitohorsman kukilla ja marjoilla!

Täytetty leipä

Sämpylä tai ruispala

2 rkl nokkospestoa

Tofusiivuja tai esim. Härkis-pihvi

Kauden vihanneksia, esim. tomaattia

Voikukanlehtiä

Halkaise sämpylä tai ruispala ja sivele leiville pesto. Asettele tofu tai kasvispihvi toiselle leivälle ja asettele päälle vielä voikukanlehtiä ja tomaattisiivuja. Laita kansi kiinni ja pakkaa eväsrasiaan.

Nokkospesto

Puoli litraa tuoretta nokkosta tai 5 rkl kuivattua

3 rkl auringonkukan tai hampunsiemeniä

2 valkosipulinkynttä

0,5 dl öljyä

Ripaus suolaa

Ryöppää nokkoset eli laita ne kiehuvaan veteen noin minuutiksi. Siivilöi nokkoset ja huuhtele kylmällä vedellä. Purista liika vesi pois ja lisää siemenet, suola ja valkosipuli. Mikäli käytät kuivattua nokkosta, liota niitä 5 minuuttia desissä vettä, minkä jälkeen purista liika vesi pois. Soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja lisää öljyä pikkuhiljaa niin että saat seoksesta sopivan sakean. Nauti dippinä, kastikkeena tai sivele leivän päälle.

Vinkki! Käytä nokkosvesi hiushuuhteena tai kirvan karkoittimena puutarhassa.

Maitohorsmatee

Hiostuksessa kasvin parkkiaineet hajoavat ja maut tulevat paremmin esille. Hiostus on hyvä menetelmä mm. vadelman, mansikan, mesiangervon ja horsman lehdille. Anna lehtien nahistua ja kuivua huoneenlämmössä n. 4–5 tuntia. Pyörittele lehdistä kämmenissäsi tiiviitä palloja ja laita pallot lasipurkkiin. Jätä lasipurkkien kannet raolleen ja anna hiostua lämpimässä muutaman päivän ajan. Levitä lopuksi pallerot leivinpaperin päälle tai kuivuriin kuivumaan. Annostele mukiin noin viisi palleroa ja kaada kuuma vesi päälle. Teesiivilää ei tarvita, teepallot aukeavat kauniiksi lehdiksi mukissa. Voit myös hauduttaa teen termarissa.

Viisi valikoitua villiyrttiä

Vuohenputki (Aegopodium podagraria) lienee kevään ensimmäisiä villivihannesherkkujamme. Maku on parhaimmillaan, kun kasvi kerätään silloin, kun lehdet ovat vielä kevyesti supussa. Rikkaruohona yleisesti pidettävää vuohenputkea tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa viljavilla mailla. Vuohenputkella on hyvin yksinkertainen lehti, joka jakautuu kolmeen osaan. Nokkela kokki kerää tätä kasvia myös talven varalle. Se on loistava lisä muhennoksiin, salaatteihin, viherjauheeksi tai vaikkapa suolaa maustamaan.

HUOM! Kerää vuohenputkea vain jos olet sen varmasti vuohenputkeksi tunnistanut. Myrkylliset lajit, kuten hukanputki, myrkkykeiso ja myrkkykatko muistuttavat nimittäin erehdyttävästi tätä superyrttiä. Oiva keino on seurata kasvin kehitystä yksi kesä ja sitten poimia tunnistettua kasvia seuraavana kesänä tästä tutusta paikasta.

Nokkonen (Urtica dioica) lienee villivihanneksistamme monikäyttöisin ja ravitsemusominaisuuksiltaan paras. Sitä voidaan käyttää muhennoksiin, keittoihin ja gratiineihin. Sämpylöihin saa mukavaa vaihtelua korvaamalla osan jauhoista nokkosesta kuivatulla viherjauholla. Nokkonen sisältää runsaasti mm. C- ja A-vitamiinia, lehtivihreää, rautaa ja hivenaineita. 

Nokkosen polttava vaikutus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista poltinkarvoista. Hyvin suojautunut villivihannesten kerääjä välttyy polttavalta kosketukselta ja kun lehdet ryöpätään tai kuivatetaan, polttavuus katoaa.

Nokkoskasvin korkeus vaihtelee 50–150 cm välillä. Varsi on pysty ja haaraton ja lehdet sahalaitaisia ja pitkäsuippuisia. Kukinta-aika on heinä-elokuussa.

Alkukesä on parasta nokkosen keruuaikaa, mutta lehtiä voi kerätä myöhemminkin poimien kasvin ylimpiä lehtiä. Nokkosta ei suositella kerättäväksi runsasravinteisilta paikoilta, sillä tällöin nitraattipitoisuus kasvaa. Nokkosen ravinteikkaat siemenet kannattaa myös hyödyntää. Niiden keruuaika on elokuussa.

Maitohorsmaa (Chamaenerion angustifolium) ei suotta kutsuta tulikukaksi. Pioneerikasvina sitä tavataan ensimmäisten joukossa metsäpalon jättämillä aukeilla.

Toukokuun lopulla nousevat versot ilahduttavat villivihannesten keräilijää. Heinäkuun loppupuolella kukkiva maitohorsma erottuu edukseen kirkkaan sinipunertavilla kukillaan.

Maitohorsma on monipuolinen villivihannes, jota voidaan käyttää ravintona ja rohtona. Nuoria lehdettömiä versoja voi käyttää parsan tapaan tai silputa salaattiin. Lehdet voi kuivata teeksi tai käyttää viherjauhoon. Kuivatuista juurista on valmistettu muinoin myös kahvinkorviketta.

Voikukka (Taraxacum officinale) on aavikkonurmen ylläpitäjän kirous, mutta hortoilija näkee voikukan keltaisessa loisteessa puhdasta kultaa. Nokkela metsästäjä poimii kasvin osat leivän päälle, salaattiin tai siman mausteeksi.

Monivuotisella voikukalla on satoja alalajeja ympäri maailmaa. Kasvin varsi on 10–60 cm korkea ja varren päässä on keltainen mykerökukinto, joka sulkeutuu yöksi.

Voikukka on oiva mauste ja ravintopommi. Se sisältää mm. C- ja A-vitamiinia, kalsiumia, rautaa ja muita hivenaineita. Nuoria lehtiä voi käyttää rucolan tapaan salaatteihin ja auenneita kukkia voi silputa ruokiin antamaan väriä ja makua. Kukista voi valmistaa myös simaa tai koristella niillä voileipäkakun.

Siankärsämön (Achillea millefolium) voimasta ovat kautta historian hyötyneet niin Troijan sodan urhein sotilas Akhilleus, kuin Neron armeijan sotilaat sekä viikingit, intiaanit, puusepät ja monet muut. Näitä miehiä on yhdistänyt alituinen haavoittumisen vaara, ja siankärsämöhoiteella he ovat lääkinneet vaivojaan.

Siankärsämö on 20–70 cm korkea ryydintuoksuinen ruoho, jota esiintyy yleisesti koko maassa pientareilla, pihoilla ja niityillä. Varsi on pysty ja lehdet pariliuskaiset. Valkoiset tai punertavat kukat ovat pienissä mykeröissä ja muodostavat huiskilon. Kukinta-aika on heinä-elokuussa.

Siankärsämö sisältää huomattavan määrän kivennäisaineita, kuten mangaania ja magnesiumia, sekä eteerisiä öljyjä. Sen nuoret ja pehmeät lehdet ovatkin oivaa salaattiainesta ja yrttimaustetta nykypäivän villivihannesten kerääjälle.

Kuivatut kukat ja lehdet ovat myös kaunis lisä teesekoitukseen. Siankärsämö sopii terveyskylpyihinkin. Keruu tapahtuu, kun kukat ovat juuri puhkeamassa tai puhjenneet. Lehtiä voi poimia pitkin kesää.