Taidehaukka: Taimitalkoista lahopuun kauneuteen


Taide puuasennekasvattajana

Monelle puu on arvokkaimmillaan kasvavana ja elinvoimaisena hiilinieluna. Puiden vanhuutta ja kuolemanjälkeistä aikaa luonnon monimuotoisuuden aarteena tuntuu taas olevan vaikea ymmärtää paitsi metsätaloudessa myös kulttuurissa – mutta ehkä tähän on tulossa muutos.

Kirjassaan Puun istuttamisen taito – Ylistys puille ja niiden istutusseremonioille (2012) Daniel Butler kertoo puiden erityisestä merkityksestä ihmisille: ne ovat luonnon voiman ja jatkuvuuden elävä vertauskuva.

Elämän puu mainitaan useissa uskonnollisissa teksteissä, ja maailmanpuuta on palvottu eri kulttuureissa. Ihmiset ovat aina tunteneet syvää henkistä yhteenkuuluvuutta puiden kanssa. Puun istuttamisella voi siis olla suuri symbolinen arvo ihmiselämässä.

Viime vuosina poliitikotkin ovat hehkuttaneet puunistutusta ratkaisuna nuorten ilmastoahdistukseen. Tätä on kuitenkin myös kritisoitu metsäteollisuuden juonena saada nuorista ilmaistyövoimaa metsänistutuksiin.

Puunistutustalkoot ovat levinneet myös taidemaailmaan: taiteilija Nina Backmanin käynnistämissä Miljoonan puun talkoissa (2019) nykytaiteen museo Kiasman edustalla jaettiin kaikille halukkaille männyn, kuusen tai koivun taimi istutettavaksi. Puun istuttaminen esitettiin kauniina, tulevaisuudentoivoa luovana ylisukupolvisena tekona.

Ilmastokriisi aiheuttaa taiteilijoillekin ratkaisuhalua. Puunistutus on hieno symbolinen ele, mutta onko se tosiaan ekologisesti vaikuttava teko? Kirjailija Tiina Raevaara on muistuttanut maamme puunistutustodellisuudesta, että metsälaki edellyttää metsänomistajan taimettavan hakkuualueen parin vuoden sisällä hakkuista.

Toiseksi metsämme ovat itseuudistuvia: puut kylväytyvät tehokkaasti, ja uusien taimien menestyminen riippuu kasvupaikkatekijöistä tai ihmisen väliintulosta. Kotimainen metsäkatomme johtuukin etenkin metsämaan vähenemisestä peltojen ja rakentamisen tieltä.

Taiteellisissa puunistutusprojekteissa ei välttämättä huomioida taimien todellisuutta. Julkiseen tilaan tai kaupungin maalle istutettu taimi saattaa joutua rakennusviraston ”hoitamaksi” eli poistamaksi. Backmanin hankkeen yhteydessä annettiin ohjeita, minne taimi suurin piirtein kannattaisi istuttaa ja todettiin myös:

‒ Toivomme, että taimesi saa kasvaa rauhassa. Taimi voidaan kuitenkin poistaa, jos se on istutettu sopimattomaan paikkaan tai se ei mahdu kasvamaan istutetussa paikassa.

Puita on istutettu taiteen nimissä ennenkin. Unkarilais-amerikkalaisen Agnes Denesin symmetrinen Puuvuori toteutettiin Ylöjärvelle 1996, ja se jatkaa kasvuaan nyt jo nuorena mäntypeltona.

Saksalaisen Joseph Beuysin projektin 7000 tammea puut istutettiin Saksan Kasseliin vuosina 1982–1987. Beuys tarkoitti projektin olevan ensimmäinen osa puidenistutussuunnitelmaa, joka laajenisi ympäri maailman ympäristötietoisuuden innoittamiseksi.

Beuysin tammien perintö elää edelleenkin. Taiteilijapari Heather Ackroyd ja Dan Harvey käynnistivät Beuys’ Acorns -hankkeensa 2007. He idättivät ja istuttivat 112 Beuysin tammiteoksen puista kerättyä terhoa. Hanke huipentui Pariisin ilmastokokoukseen 2015.

Tiina Raevaara on huomauttanut, että ekologisessa mielessä taimenistutusta tarpeellisempaa olisi pitää puut ja metsät pystyssä ja luonnollisempina kuin talouspuukenttinä. Taiteilijoilla ei kuitenkaan ole varmoja keinoja vaikuttaa metsäpolitiikkaan, joten joutuvatko he pysymään symbolisten tekojen areenalla?

Voidaan toki toivoa, että symboliset taideteot vaikuttavat yleisiin asenteisiin ja käsityksiin ja saavat siten ihmiset osallistumaan politiikkaan tai muuttamaan elintapojaan.

Puunistuttamisen ohella taiteilija voi pohtia myös puihin kohdistuvan estetiikan ja katseen muutosta. Uusi puukatse siirretäänkin elinvoimaisista hiilinieluista lahopuuhun eli tuohon perinteisesti hyödyttömänä, jopa vaarallisena ötökkämagneettina nähtyyn, mutta ekologisesti elintärkeään olentoon.

Kuten filosofi Jukka Mikkonen huomauttaa teoksessaan Metsäpolun filosofiaa (2017), asenteemme kuolleisiin puihin on erikoisen kaksijakoinen. Kelopuuta arvostetaan sitkeyden vertauskuvana, mutta lahoa ja kaatunutta maapuuta pidetään kuolemaa ja tuhoa henkivänä hyödyttömyytenä, vaikka ekologisessa mielessä maapuu on uutta elämää kuhiseva pienoismaailma.

Taiteilijoiden vaikuttava tulevaisuusteko voikin olla kasvattaa katsojien estetiikan tajua ja siihen kietoutuvia arvoja. Kuvataiteilija Janne Eloranta kommentoi puuveistoksista koostuvaa näyttelyään Elämän ja kuoleman metsä:

‒ Kuollut puuaines on veistosteni keskeinen osa, yhtä keskeinen kuin se on terveelle ja monipuoliselle metsäluonnolle.

Lahopuuta voi kuvata maalauksissa ja valokuvissa tai tuoda sitä galleriaan ‒ tai sitten luoda ihan oikeita lahopuuympäristöjä. Taiteilijapari Nabbteerin teos Lahopuutarha (2017) sijoittuu Lauttasaaren kartanon pihalle Helsingissä. Janne Nabb ja Maria Teeri ovat kertoneet, että he haluavat teoksensa tarkentavan ihmisen katsetta ja toimintaa uudelleen muodostamalla rakennettuun puistoympäristöön odottamattomia kohtaamisia ja monilajisia yhteisöjä. Näin lahopuu tuodaan kaupunkimaisemaan ja taiteeseen, joissa molemmissa se on tärkeää.

 

Teksti: Kaisa Illukka

Kuvitus: Siru Tirronen

KATSO MYÖS