Mikromuovien mysteeri vie tutkijan Itämeren pohjamutiin


Teksti ja kuvat Aino Huotari

Ravinnekuormituksen ja raskaan liikennöinnin aiheuttamien ongelmien kanssa kamppailevassa Itämeressä piilee lähes näkymätön ongelma. Vielä vähän tutkittua mikromuovia löytyy meriveden ja meren eliöiden lisäksi pohjan sedimenttikerroksista. 

Tvärminnen Helsingin yliopiston eläintieteellisellä tutkimusasemalla Itämeri on kosketusetäisyydellä – tutkimusmaljoissa, mikroskooppien alla ja tutkijahuoneista ulos astuessa. Täällä Itämeren tilaa tutkii joukko alan asiantuntijoita ja opiskelijoita. Pinja Näkille biologin ammatti oli nuoresta asti selvä valinta, mutta tutkijan ammattiin ja meriin hän kiintyi vasta Australiassa vaihto-oppilaana ollessaan. Näkki opiskeli meribiologiaa ja pääsi kosketuksiin koralliriuttojen kanssa. Australiassa hän innostui merestä ja sen eliöistä aivan uudella tavalla.

– Tajusin, että tutkijana minun ei tarvitse vain luottaa muiden tarjoamaan tietoon, vaan pääsen itse tuottamaan sitä ja kyseenalaistamaan jo olemassa olevaa, Näkki painottaa.  

Vaihdon jälkeen Näkki haki merentutkimukseen liittyvää harjoittelupaikkaa. Paikka löytyi Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) merikeskuksesta, jossa tarkoitus oli tutkia vieraslajeja Itämerellä. Toisin kävi.

– Aloittaessani sain kuulla, ettei vieraslajien parissa ollutkaan juuri silloin meneillään tutkimusta. Ohjaajani ilmoitti, että voisin alkaa sen sijaan katsella roskia. Alun pettymys kääntyi pian palavaksi innostukseksi ja roskista tuli kaikista kiinnostavin asia työssäni, Näkki kuvailee.

Mikä ihmeen mikromuovi?

Mikromuoveiksi luetaan alle 5 millimetrin kokoiset muovikappaleet. Vaikka jätevedenpuhdistamoissa mikromuoveista saadaan talteen iso osa, muovia irtoaa ja kulkeutuu vesistöihin huomattavia määriä jätevesien volyymien vuoksi esimerkiksi päivittäin käyttämistämme hygieniatuotteista, keinokuituvaatteita pestäessä, laivaliikenteestä, vesiviljelystä, sekä kaupunkien hulevesien mukana. Myös mereen päätyneet isommat muoviroskat hajoavat UV-säteilyn, virtauksien ja aaltojen voimasta muodostaen mikromuovia.

Lisääntyvästä tiedosta huolimatta mikromuovi on haastava ongelma. Näkin mukaan aiheesta on vaikea puhua, sillä kyseessä on tuore tutkimusala. Menetelmiä ei ole standardoitu ja siten eri maissa tehtyjä tutkimuksia on vaikea verrata keskenään. Mikromuovit tuntuvat olevan myös lainsäädännön ulottumattomissa. Niiden käyttöä kosmetiikassa ei esimerkiksi Suomessa ole rajoitettu lainsäädännöllisin toimenpitein.

Oman lisänsä tuo muovien alkuperän määrittämisen haastavuus.

– On lähes mahdotonta selvittää jälkikäteen, mikä on merestä löydetyn mikromuovin alkuperä. Nykyteknologia mahdollistaa muovityypin tunnistamisen, ja sen avulla voidaan päätellä, voisiko muovikappale olla peräisin esimerkiksi pakkausmateriaaleista tai kalastusvälineistä, Näkki kertoo.

Mikromuovitutkimus Itämerellä

Maailmalla mikromuoveista on puhuttu jo pidempään, sillä kokonaisten maiden kokoisia muoviroskakeskittymiä kelluu esimerkiksi Tyynellä valtamerellä. Vuonna 2008 EUn alueella astui voimaan meristrategiadirektiivi, jonka tavoitteena on Itämeren hyvä tila vuoteen 2020 mennessä. Hyvän tilan mittareina toimivat erilaiset indikaattorit, joista yksi on meriroska, johon mikromuovikin lukeutuu.

Itämeressä olevan mikromuovin määrää, levinneisyyttä ja vaikutuksia ei vielä tunneta täysin, mutta sen tutkimiseen tarvittavia menetelmiä kehitetään jatkuvasti. Tutkimus on tärkeää, jotta myös roskaantumisen vähentämiseksi tehtäviä toimenpiteitä voidaan suunnitella ja niiden tehokkuutta arvioida.

Näkki on tähän mennessä tutkinut sitä, miten Itämeren pehmeillä pohjilla elävät selkärangattomat kuten simpukat, monisukasmadot ja katkat vaikuttavat mikromuovin hautautumiseen meren pohjan sedimentissä eli veden vaikutuksesta kerrostuvassa maa-aineksessa. Tutkimuksessa selvisi, että eläimet kuljettavat mikromuovia sedimentin pinnalta syvempiin kerroksiin. Parhaillaan hän selvittää sitä, jääkö muovi syvempiin sedimenttikerroksiin vai tuovatko eläimet sitä myös takaisin sedimentin pinnalle.

– Kysymys on siis siitä, toimiiko merenpohja ”mikromuovinieluna” haudaten mikromuovit lopulta eläinten ulottumattomiin vai jäävätkö mikromuovit kiertämään sedimentin pintakerrokseen. Näin ne ovat saatavilla niitä mahdollisesti syöville eläimille ja voivat ehkä sitä kautta kulkeutua ravintoketjussa ylemmäs, Näkki sanoo.

Mikromuovi sitoo itseensä haitta-aineita ja myrkkyjä

Mikromuovilla on kyky sitoa ympäristöstään itseensä vaarallisia aineita. Tästä syystä Näkki on kiinnostunut myös sedimentteihin vuosien saatossa hautautuneista haitallisista aineista ja niiden vaikutuksista. Hänen mukaansa merivedessä mikromuovien on havaittu konsentroivan itseensä haitallisia aineita, kuten PCB-yhdisteitä, paljon suuremmissa pitoisuuksissa kuin mitä näitä aineita on vapaana vedessä.

– Pyrkimyksenäni on selvittää, tapahtuuko samanlaista ilmiötä sedimenteissä, joihin viime vuosikymmeninä on hautautunut kaikenlaisia haitta-aineita, Näkki kertoo.

Uhkana on, että mikromuovi keräisi itseensä haitta-aineita, jotka muovia syövien eläinten mukana rikastuisivat ravintoverkossa. Lisäksi muovi sisältää jo valmiiksi erilaisia haitallisiksi luokiteltuja aineita, joita lisätään muoviin sen valmistusvaiheessa sen ominaisuuksien parantamiseksi. Muovin hajotessa haitta-aineiden pelätään vuotavan mereen ja sen pohjan sedimenttikerroksiin. Tietoa asiasta ei kuitenkaan vielä juurikaan ole, joten tässä vaiheessa tutkijat voivat vain arvailla, millaisia vaikutuksia mikromuoveilla on ekosysteemissä.

Toiveikkaana tulevaisuuteen

Itämeren kohtaamista ongelmista huolimatta Näkki kertoo olevansa tulevaisuuden suhteen toiveikas.

– Olen idealisti ja uskon, että suunta on parempaan, sillä Itämeren tilaan on herätty. Toivon, että tiedostavien kuluttajien määrä kasvaa ja painetta muovin käytön vähentämiseksi päättäjien suuntaan lisätään kansalaisten toimesta. Muovin karsiminen arjestamme on asia, johon me kaikki voimme vaikuttaa, Näkki peräänkuuluttaa.

Biologian opettajana Näkki on nähnyt, miten aihetta on otettu yhä aktiivisemmin esille kouluissa. Merten roskaantumisesta puhutaan oppikirjoissa ja Itämerta tuodaan esille tarjoten vaikutusmahdollisuuksia ja ratkaisuja. Osallistava näkökulma on Näkin mukaan kaiken a ja o.

Lopulta tärkeää on se, miten Itämerestä puhumme ja millaista henkeä rakennamme Itämeren pelastamiseksi. Ennen ensimmäistä tutkimussukellustaan Näkki kertoi kuulleensa lähinnä siitä, miten tylsät näkymät Itämeressä on. Sukellus pinnan alle oli myönteinen yllätys.

– En voinut uskoa, kuinka kaunista pinnan alla oli! Katselin, kuinka auringon valo siivilöityi veden läpi ja kasvit heiluivat sen liikkeiden tahtiin. Sukellus oli hyvä muistutus siitä, että moni asia on syytä kokea ja tutkia itse, Näkki pohtii.

Näkki käyttää tutkimuksissaan erivärisiä ja -kokoisia Legoista raastettuja mikromuovikappaleita. 

Tulevaisuudessa Näkin aikomuksena on selvittää, heikkeneekö pohjaeläinten kunto ja toimintakyky Itämeressä mikromuovin syömisen seurauksena. HELCOM on arvioinut, että noin 70 prosenttia mereen päätyvästä roskasta uppoaa meren pohjaan ja pinnan alla olevasta roskasta lähes 90 prosenttia on muovia. 

KATSO MYÖS