Maiseman kolmet kasvot


Kävelet metsässä, puut ovat suuria ja naavaisia. Kuusta ja mäntyä, jokunen lehtipuu. Aurinko siivilöityy latvuston väleistä saaden maannoksen tuoksumaan neulasille. Äänimaisema on selkeä: linnunlaulua ja vierellä virtaava viileä puro, omat askeleet metsäpolulla. Polku jatkuu kauempana häämöttävän kukkulan taakse.

Teksti: Johanna Jämsä. Kuvat: Susanna Soisalo ja Aino Huotari

Tutkimusten mukaan ihmisen silmää miellyttävät eniten maisemat, joissa on monimuotoista luontoa. Erilaisia ja eri ikäisiä puita ja kasveja. Olennaista hyvää tekevässä maisemassa ovat myös vesistöt, jotka ovat ihmislajin selviämisen kannalta välttämätön elementti. Lisäksi tietynasteinen mysteerin tuntu kuuluu asiaan – ihminen nauttii, kun on jotain uutta löydettävää. Polun jatkuminen kukkulan taakse herättää kulkijassa alkukantaista tutkimisen tarvetta.

Mutta mitä kulkija tuntee, jos kukkulalta aukeaa näkymä hakkuuaukiolle tai säntillisin välein istutettuun mäntytaimikkoon? Onko maisema hänestä silloin kaunis tai lataava?

Kenen silmin maisemaa katsotaan?

Aikoinaan ihmisellä on ajateltu olevan erillinen kauneusaisti, jonka kautta hän hahmottaa, mikä maailmassa on esteettisesti miellyttävää. Esteettisessä kokemuksessa tosiaan tuntuu olevan jotain vaistonvaraista, sillä se ei synny järkeilemällä. Se, miten kulkija maiseman näkee riippuu kuitenkin “silmälaseista”, joiden läpi hän sitä katselee. Ihmisillä on erilaisia luonnon tulkitsemistapoja. Voimme tarkastella luontoa esimerkiksi taloudellisten ja ekologisten silmälasien läpi tai ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta.

 

Taloudelliset silmälasit

Ihmisen muokkaama metsä näyttää puukaupasta elantonsa saavalle todennäköisesti paremmalta kuin vanha metsä, jonka puut ovat jo osin kelottuneet. Hoidettu metsä symbolisoi hänelle hyvinvointia ja turvattua tulevaisuutta. Taloudellisesta näkökulmasta maisemaa katsottaessa korostuu siis sen välinearvo. Selkeä ja kontrolloitu metsärakenne saattaa myös luoda turvallisuuden ja hallinnan tunteen. Luonto on suuruudessaan pelottava. Sen edessä ihmisellä saattaa herätä toive hallita edes omaa metsäpalstaansa. Toisaalta myös metsänomistaja voi tuntea surua puiden kaatamisesta.

 

Ekologiset silmälasit

Suurimmalla osalla meistä on tänä päivänä tietty määrä ekologista ymmärrystä. Ilmastonmuutoksesta puhutaan mediassa päivittäin, eikä tarvitse olla ympäristöalan asiatuntija tietääkseen metsien toimivan hiilinieluina ja lajien monimuotoisuuden olevan uhattuna Suomessakin.

Luonnonmaisemaa katsoessamme emme pysty sivuuttamaan tietoamme, vaan se ohjaa katsettamme. Linnunpesä ei ole vain linnunpesä, vaan paikka, jossa hoivataan uutta sukupolvea. Se symbolisoi elämän jatkuvuutta. Samoin monimuotoinen luonnonmaisema tuntuu hyvältä, kun ymmärtää, että hyvinvoiva luonto on myös meidän ihmisten elämän edellytys.

Luontoa sen itseisarvon ja monimuotoisuuden takia arvostava voi katsoa voimakkaasti hoidettua metsää surullisena. Hänelle se voi näyttäytyä tylsänä, liian kontrolloituna maisemana. Tasalaatuisella puustolla ei välttämättä ole luonnon ihailijalle merkitystä, vaan hän näkee tällaisen metsän puupeltona, jonka kasvua ja kehittymistä ihminen liiaksi ohjaa.

Ihmisen hyvinvoinnin silmälasit

Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkittaessa yksi keskeisimpiä kysymyksiä on ollut se, millainen maisema tukee parhaiten ihmisen hyvinvointia. Kirjoituksen alussa kuvailtu maisema tukee tutkimusten mukaan ihmisen hyvinvointia parhaiten. Luonnon monimuotoisuus kuuluu siihen kiinteänä osana, sillä ihminen viehättyy vehmaista näkymistä. Maisemista, missä puiden oksilla kasvaa naavaa ja puut, pensaat sekä pienemmät kasvit ovat kasvaneet muotoonsa vuosikymmenien, jopa satojen vuosien aikana. Maisemasta on tullut kokonaisuus, jonka osaset istuvat erottamattomasti yhteen. Vanha metsä on monen mielestä kaikkein kaunein.

Haltioituminen ja lumoutuminen ovat sanoja, joita käytetään usein kuvaamaan ihmisen kokemusta luonnon kauneuden edessä. Ympäristöpsykologiassa puhutaan eheytymisestä. Terveysmetsä-kirjassa pohditaan vanhojen ja kuolleiden puiden läsnäolon viestittävän ihmiselle, ettei hänenkään tarvitse olla aina tehokas ja hyödyllinen. Kun “tehottomia yksilöitä” ei ole poistettu maisemasta, suorituskeskeisyys ja riittämättömyyden tunne saattavat vaimentua.

Tutkimuksissa on huomattu, että usein eheyttävästi toimivassa maisemassa on kohtuullisesti tai ei ollenkaan ihmisen jättämiä jälkiä. On kuitenkin suhteellista, voidaanko ihmisen vaikutuksesta vapaita maisemia kuvitella vielä olevan. Ihmisen vaikutus ulottuu nykypäivänä joka puolelle vähintään ilmassa kulkeutuvien saasteiden muodossa.

Lisääntyvä ekologinen tietämys ohjaa meitä kokemaan miellyttävänä monipuolisen maiseman, jossa lajit elävät lajityypillistä elämää. Tällainen tieto saattaa myös muuttaa meidän kauneudentajuamme. Metsään lojumaan jätetyt kaatuneet puut saattavat näyttäytyä sotkuisina, tai kulkemista hankaloittavina, kunnes opimme, miten tärkeän elinympäristön ne muodostavat lukemattomille metsälajeille.


Lukemista:

Leppänen & Pajunen: Terveysmetsä (2017). Gummerus.

Sepänmaa, Heikkilä-Palo & Kaukio (toim.) Maiseman kanssa kasvokkain (2007). Maahenki.

KATSO MYÖS